Sky: Manchester United jatkaa Solskjærin komennossa – osa pelaajista on kyseenalaistanut norjalaismanagerin metodit

Ole Gunnar Solskjær saa pitää paikkansa Manchester Unitedin managerina, vaikka joillain pelaajilla on epäilyksensä hänen kyvyistään viedä joukkueensa seuraavalle tasolle, kertoo Sky Sports.
Norjalaismanageri on saanut tasaisin väliajoin kritiikkiä, ja viime viikonloppuna paineet kasvoivat entisestään, kun United hävisi Liverpoolille kotikentällään 0-5 Valioliigassa. Edellisestä neljästä sarjapelistään manchesteriläiset ovat onnistuneet ottamaan vain yhden pisteen.
Huonoista tuloksista ja spekuloinnista huolimatta Solskjærin asema Unitedin managerina ei ole Skyn mukaan vaarassa.
Kaikki pelaajat haluavat norjalaisen seuralegendan menestyvän Unitedin peräsimessä, mutta osa heistä on kyseenalaistanut Solskjærin harjoitusmetodit ja sen, pystyykö hän tuomaan menestystä Manchesteriin.
Solskjær aloitti Unitedin managerina joulukuussa 2018, mutta hän jahtaa yhä ensimmäistä pokaaliaan joukkueen käskyttäjänä.
Italialaismediassa on huhuttu, että huippuvalmentaja Antonio Conte on keskustellut Unitedin kanssa Solskjærin korvaamisesta, mutta Sky Sportsin mukaan Conte ja United eivät ole olleet yhteydessä. Conte olisi kuitenkin kiinnostunut Unitedin managerin pestistä, jos se vapautuu.
Manchester United pelaa Tottenhamia ja Mancheter Cityä vastaan kahdessa seuraavassa sarjaottelussaan ja kohtaa niiden välissä Atalantan Mestarien liigassa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan