AC Milanin pelastaneella 30-vuotiaalla pitkä odotus kohti Mestarien liigan parrasvaloja – toimitti vielä muutama vuosi sitten jääkaappeja asiakkaille ja pelasi amatöörifutista
Kuva: Getty Images
AC Milanin taival tämän kauden Mestarien liigassa on ollut kivinen ja kuoppainen. Se aloitti lohkovaiheen kolmella peräkkäisellä maalin tappiolla, vaikka johti kahta ensimmäistä peliä vielä avausjakson jälkeen. Pistetili aukesi neljännen kierroksen 1-1-tasapelillä Portoa vastaan ja keskiviikkona tuli vihdoin myös ensimmäinen voitto.
1-0-voitto Atlético Madridista piti Milanin ohuet jatkohaaveet yhä elossa. Ei helppoa lohkon toiselle jatkopaikalle nouseminen ole silti edelleenkään, mutta toivo elää. AC Milan etenisi Mestarien liigan pudotuspeleihin, jos se voittaisi päätöskierroksella kotikentällään Liverpoolin, ja Porto ei voittaisi kotonaan Atlético Madridia. Jos Milan ja Atlético molemmat voittavat, vertailtaisiin maalieroja. Niissä Milanilla on tällä hetkellä yhden maalin etu puolellaan.
Milanin pelastaja Wanda Metropolitanolla oli 30-vuotias brasilialainen Junior Messias. Junior Messias tuli 65. minuutilla kentälle ja puski 87. minuutilla Franck Kessién erinomaisesta keskityksestä voittomaalin. Ottelu oli Junior Messiasille vasta kolmas ottelu AC Milanissa ja maali hänen ensimmäisensä.
Brasilialaishyökkääjän tarina kohti Mestarien liigan parrasvaloja on ollut hyvin poikkeuksellinen. Kenties tuhkimotarinastakin voidaan puhua.
Junior Messias pelasi jalkapalloa brasilialaisessa Cruzeirossa, kunnes hän päätti 20-vuotiaana vuonna 2011 muuttaa Italiaan työpaikan löytämisen toivossa. Tuohon suunnitelmaan ei aluksi liittynyt jalkapallo kovinkaan olennaisesti. Junior Messias sai töitä jääkaappien ja muiden kodinkoneiden kotiinkuljettajana ja pelasi futista ainoastaan amatöörinä, aluksi lähinnä perulaisten harrastelijoiden kanssa Torinon seudulla.
Vuonna 2015 hän otti ensiaskeliaan Italian sarjoissa jo puoliammattilaistasolla, kun hän sai sopimuksen viidennellä sarjatasolla pelanneeseen Casaleen. Vuotta myöhemmin hän siirtyi Serie D:ssä pelanneeseen Chieriin ja vuonna 2017 saman sarjatason Gozzanoon, joka pelasi kaudella 2018-2019 jo Serie C:tä. Kausi oli Junior Messiaksen pelaajauran ensimmäinen ammattilaiskausi – 28 vuoden kypsässä iässä.
Casale, Chieri ja Gozzano ovat kaikki suurelle yleisölle tuntemattomia pikkuseuroja, mutta unelma pelaamisesta jalkapallomaailman huipulla alkoi pikkuhiljaa konkretisoitua, kun Junior Messias siirtyi Crotoneen vuonna 2019. Crotone pelasi kaudella 2019-2020 Serie B:ssä, jossa Junior Messias debytoi elokuussa 2019.
Junior Messias teki toistaiseksi ainoalla Serie B:n kaudellaan kuusi maalia ja oli osaltaan auttamassa Crotonea nousemaan pääsarjatasolle Serie A:han.
Ensimmäisen maalinsa Serie A:ssa Junior Messias teki lokakuussa 2020, 29-vuotiaana. Kaikkiaan maaleja syntyi viime kaudella 39 Serie A -ottelussa yhdeksän. Vaikka Crotonen tie veikin kauden päätteeksi takaisin Serie B:hen, sai Junior Messias jatkaa pääsarjatasolla, sillä AC Milan lainasi hänet Deadline Dayna 31. elokuuta Crotonesta. Yhden vuoden lainapestiin sisältyy myös osto-optio.
Niin Junior Messias on kivunnut pikkuhiljaa vuosi vuodelta amatöörifutiksen parista aina Serie A:han ja nyt myös Mestarien liigaan asti – tehden heti debyytissään voittomaalin. Hän on pelannut kaikilla Italian sarjatasoilla viidenneltä sarjaportaalta ylöspäin, debytoi Serie A:ssa 29-vuotiaana ja työskenteli vielä 25-vuotiaana kodinkonekuriirina. Junior Messiaksen tarina antaa epäilemättä uskoa muillekin, jotka eivät vielä juniori-iässä huippuseurojen portteja kolkuttele.
– Olen erittäin iloinen peliesitykseen ja voittoon. Se merkitsee, että olemme yhä elossa, Junior Messias sanoi pelin jälkeen Amazon Prime Video Italialle.
– Se oli puhtaasti vaistoa. Minä vain seurasin liikettä ja pysyin tyynenä pallon tullessa minua kohti. Kun pysyy rauhallisena, voi tehdä mahtavia juttuja.
– Tämä oli urani tärkein hetki, mutta nöyryys on silti yhä tärkeää. En saa lannistua kritiikistä enkä ylpistyä kehuista. Omistan maalin perheelleni ja heille, jotka ovat uskoneet minuun.
Junior Messias oli pelannut ennen eilistä vain kaksi ottelua AC Milanin paidassa. 3. lokakuuta hän pelasi Atalantaa vastaan 16 minuuttia ja viime lauantaina Fiorentinaa vastaan 33 minuuttia. Eilinen maali syntyi Junior Messiasin ensimmäisellä maalintekoyrityksellä AC Milanissa.
2011
Migra pra Itália pra tentar uma vida melhor
2012
Entregador de loja
2015
Jogador na várzea
2016
Jogador na Serie D italiana
2020
Jogador da Serie A italiana
2021
Autor do gol que deixa o Milan VIVO na Champions 21/22
Que trajetória do JUNIOR MESSIAS
2012
2015
2016
2020
2021
Que trajetória do JUNIOR MESSIAS
The incredible story of Junior Messias, AC Milan hero tonight. 

Three years ago he was in Italian 4th division.
He used to deliver refrigerators and other household appliances whilst playing at the amateur level.
Tonight, scored on his FIRST #UCL appearance - 30 years old.
Three years ago he was in Italian 4th division.
He used to deliver refrigerators and other household appliances whilst playing at the amateur level.
Tonight, scored on his FIRST #UCL appearance - 30 years old.
Junior Messias
Delivery driver & amateur football player. (25 years old)
Official Serie B debut (28 years old)
Official Serie A debut (29 years old)
Champions League debut & 87th minute winner (30 years old)
It’s never too late, guys.
It’s never too late, guys.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Jättimäinen käänne Serie A:n mestaruustaisteluun? ”Joku on kironnut meidät”
- 17-vuotias ihmeteini säväytti taas!
- Ilvekselle helpottava voitto – tältä Veikkausliigan mestaruustaistelu näyttää nyt
- MTV: Veikkausliigaan uusi päävalmentaja ulkomailta
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Juhlaottelusta täyskatastrofi: Tanska piti Helmareille jalkapallon oppitunnin
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- MTV: Veikkausliigaan uusi päävalmentaja ulkomailta
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- 17-vuotias ihmeteini säväytti taas!
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Ilvekselle helpottava voitto – tältä Veikkausliigan mestaruustaistelu näyttää nyt
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Juhlaottelusta täyskatastrofi: Tanska piti Helmareille jalkapallon oppitunnin


