Bayern Münchenin koronakaaos jatkuu – rokottamaton pelaaja sai tartunnan
Kuva: Getty Images
Eric Maxim Choupo-Motingilla on todettu koronavirustartunta. Bayern München tiedotti pelaajansa tartunnasta keskiviikkona.
32-vuotias hyökkääjä on ollut viime päivät palkattomassa koronakaranteenissa oltuaan tekemisissä viime viikolla tartunnan saaneen ihmisen kanssa. Saksalaismedioiden mukaan Choupo-Moting ei ole ottanut koronarokotetta.
Choupo-Motingin tapaan myös Joshua Kimmich, Michaël Cuisance, Jamal Musiala ja Serge Gnabry ovat olleet samaisesta syystä karanteenissa. Kicker uutisoi keskiviikkona Gnabryn ja Musialan ottaneen koronarokotteen.
Yksikään viisikosta ei pelannut tiistaisessa Mestarien liigan ottelussa karanteenin vuoksi.
Choupo-Moting pelasi edellisen kerran viime viikon perjantaina.
Kamerunilaiskärki on pelannut maalirikkaan syyskauden, vaikka on jäänyt suorastaan olemattomalle peliajalle. Choupo-Moting on pelannut tällä kaudella alle 250 minuuttia, eli vajaat kolme täyttä ottelua, mutta on siitä huolimatta tehnyt jo kahdeksan maalia ja antanut kolme maalisyöttöä. Puolet maaleista syntyi Saksan cupissa viidenneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaa Bremeriä vastaan.
Lue Bayernin koronakaaoksesta lisää täältä.
Eric Maxim Choupo-Moting ist positiv auf das Coronavirus getestet worden.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisojen avausottelussa nähtiin jopa kolme punaista korttia
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- MM-kisojen avausmaali nähtiin jo yhdeksännellä peliminuutilla
- Japanin kapteeni jää sittenkin sivuun MM-kisoista – lopetti maajoukkueuransa
- VPS ylsi kovaan temppuun Suomen Cupissa – Jussi Nuorela: ”Täytyy myöntää, että…”
- Veikkausliigasta tuttu hyökkääjä pääsi MM-kisoihin – iski maalin turnausta edeltävässä maaottelussa: ”Uskomaton hetki”
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Sky: Oliver Antmanin valmentaja saattaa vaihtua
- MM-kisojen ennakko, lohko L: Englanti yllätti pelaajavalinnoillaan
- FIFA:lta raju viime hetken päätös: MM-kisajoukkueen pelipaita hylättiin kielletyn yksityiskohdan takia
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!
- Lehti: Palermo suunnittelee hankkivansa Jesse Joroselle kovan kilpailijan
- TOP 5: Näitä maita ei sovi unohtaa – MM-kisojen viisi mustaa hevosta
- Jalkapallon MM-kisat 11.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Lähde: Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjaan
- MM-kisojen ennakko, lohko H: Mestarisuosikki ja uinuva jättiläinen
- MM-kisojen ennakko, lohko I: Euroopan pelätyimmät hyökkääjät vastakkain huippulohkossa
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta
- Lionel Messi todisti olevansa valmis MM-kisoihin