Cristiano Ronaldolta taas huikea maali, Leonardo Bonucci epäonnen soturina – Mestarien liigan iltapeleistä enää yksi nollilla

Mestarien liigassa alkoi kello 22 Suomen aikaa kaikkiaan kuusi ottelua, ja tapahtumia on jo enimmäisillä jaksoilla riittänyt.
Atalanta aloitti maalinteon Bergamossa, kun Josip Ilicic pääsi viemään joukkueensa johtoon Manchester Unitedia vastaan 12. minuutilla. Maalivahti David de Gea ei varmasti halua muistella tätä torjuntayritystä pitkään.
Vieraitten ilta synkkeni lisää, kun Raphaël Varane loukkaantui jälleen. Kun penkiltä ei suoraa korvaajaa löytynyt, juoksi topparin tilalle hyökkääjä Mason Greenwood.
Kun oltiin jo siirytty lisäajalle, Cristiano Ronaldo tasoitti ottelun, oltuaan itse käynnistämässä osumaan johtanutta kuviota. Syöttömerkintä Bruno Fernandesille.
Juventus varmistaisi jo jatkopaikkansa jopa tasapelillä pietarilaisvieraitaan vastaan. Se johti Zenitiä Paulo Dybalan 11. minuutin osumalla, mutta Leonardo Bonucci hoiteli pallon epäonnekseen omiin varttia myöhemmin.
Bayern Münchenin Allianz Arenalla tehtailtiin maaleja. Ensimmäisen upottaja, Robert Lewandowski ei varmasti yllätä keätän. Saksalaiset karkasivat jo kahden maalin etumatkalle, kun puolalainen toimi 32. minuutilla puolestaan syöttäjänä Serge Gnabryn osumaan. Portugalilaiset nousivat vielä mukaan, puolustaja Moraton 38. minuutin onnistumisella.
45. minuutilla kotijoukkueelle tuomittiin rankkari, jota Lewandowski ei kuitenkaan onnistunut toimittamaan maaliin.
Taukotilanteet kello 22 alkaneissa otteluissa:
Atalanta – Manchester United 1-1
Bayern München – Benfica 2-1
Kiovan Dynamo – Barcelona 0-0
Juventus-Zenit 1-1
Sevilla-Lille 1-1
Villarreal – Young Boys 1-0
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Toni Koskelan Kalmar järjesti hurjat maalijuhlat Ruotsin Cupissa – Anthony Olusanya maalinteossa
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa

- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta
- Di Marzio: Jesse Jorosen Palermo-sopimus sisältää option toisesta kaudesta