FC Inter jatkaa espanjalaisvalmennuksessa – uusi käskyttäjä sai suosituksen Suomeen tulosta Onni Valakarilta
Veikkausliigassa päättyneellä kaudella neljänneksi sijoittunut FC Inter Turku jatkaa espanjalaisvalmennuksessa myös ensi kaudella. Hyvää työtä joukkueessa kolmen vuoden ajan tehneen José Riveiron lähtö oli selvillä jo jonkin aikaa, mutta lauantaina uudeksi valmentajaksi vahvistettiin toinen espanjalainen, Miguel Grau. 37-vuotiaan Graun sopimus on 2+1-vuotinen.
Grau on kotoisin Valenciasta, ja hän on toiminut valmentajana reilun 15 vuoden ajan kotimaakuntansa suurten La Liga -seurojen Valencian ja Levanten organisaatioissa. Lisäksi Grau on työskennellyt Almerían ja kyproslaisen Pafos FC:n apulaisvalmentajana, viimeksi mainitussa lokakuusta 2020 viime heinäkuuhun. Valmennuksen ohella Grau on toiminut myös valmentajakouluttajana Espanjassa. Interiin hän siirtyy Levanten organisaatiosta, jossa Graun vastuualueena oli metodologia.
– Käänsimme kivet ja kannot ja pohdimme valintaa monelta kantilta. Loppuvaiheessa meillä oli monta hyvää ehdokasta, joista saimme tänne juuri haluamamme henkilön, Interin urheilutoimenjohtaja Jani Meriläinen kertoi valintaprosessista.
– Interillä on aina ollut vahva pelillinen identiteetti, minkä halusimme pysyvän. Olemme olleet valmennuksellisesti Suomen huippua Josén (Riveiro) aikana ja haluamme olla sitä myös jatkossa. Halusimme tänne nälkäisen ja kunnianhimoisen valmentajan, joka haluaa edetä urallaan ja tukee omalla toiminnallaan seuran tavoitteita.
Vaikka espanjalainen vaihtui espanjalaiseen, ei kansalaisuus ollut Meriläisen mukaan ratkaiseva kriteeri.
– Kansalaisuudella ei ollut lopulta merkitystä, sillä haastattelimme valmentajia kaikkiaan neljästä eri maasta. Tärkeintä oli löytää valmentaja, joka sopii nimenomaan Interiin ja vastaa meidän tarpeitamme.
Grau kuvailee itseään ”rehelliseksi ihmiseksi, joka on kova tekemään töitä”. Ensikommentit pelillisistä mieltymyksistä lupaavat hyökkäysvoittoista jalkapalloa.
– Ensinnäkin rakastan jalkapalloa, kaikkea mitä siihen sisältyy, ilman poikkeuksia. Identifioin itseni hyökkäävän jalkapallon ystäväksi. Pallon hallitseminen ja pyrkimys hyökätä on tärkeää minulle, Grau kertoo.
Pafosissa Grau tutustui myös eturivin suomalaiseen jalkapalloilijaan, kun hän työskenteli yhdessä Onni Valakarin kanssa. Keskustelut Valakarin kanssakin vaikuttivat päätökseen tulla Suomeen.
– Olen puhunut suomalaisesta jalkapallosta paljon Onni Valakarin kanssa. Hän puhui minulle paljon hyvää Suomesta ja suomalaisesta jalkapallosta. Uskon, että suomalainen ja espanjalainen kulttuuri mukautuvat hyvin yhteen.
Graun valmennustiimiin kuuluvat hänen maanmiehensä Ramiro Muñoz ja fyysisen valmennuksen erikoismies Xavi Calabuig. Muñoz siirtyy Turkuun SJK:n organisaatiosta. Calabuig on tehnyt Graun kanssa töitä ennenkin, ja hänellä on työtaustaa Valencian U23-joukkueesta ja Villarrealin edustusjoukkueesta.
"Identifioin itseni hyökkäävän jalkapallon ystäväksi. Pallon hallitseminen ja pyrkimys hyökätä on tärkeää minulle."
Tervetuloa Turkuun Miguel!
fcinter.fi/miguel-grau-in… #fcinterturku #veikkausliiga
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä