Ilotulite räjähti kasvoille karmivin seurauksin – näkönsä menettänyt maajoukkuepelaaja on viimein palaamassa tositoimiin
Kuva: Getty Images
Norjan maajoukkueen ja Galatasarayn laitapuolustaja Omar Elabdellaoui kertoi maanantaina sosiaalisessa mediassa, että hän on hiljalleen palaamassa kohti pelikuntoa.
Elabdellaouin, 29, viime kausi päättyi uudenvuodenaattona sattuneeseen tapaturmaan, kun ilotulite räjähti hänen kädessään aiheuttaen palovammoja hänen naamaansa. Norjalaispakin uudenvuoden juhlinta päättyi siihen paikkaan, ja hänet oli vietävä sairaalaan.
Tapahtuneen jälkeen hän ei ole pelannut vielä minuuttiakaan, mutta Elabdellaoui antoi alkuviikosta positiivisen päivityksen tilanteestaan sosiaalisessa mediassa.
– Tämä on epäilemättä ollut elämäni vaikeinta ja haastavinta aikaa kaikin mahdollisin tavoin.
– Kun onnettomuus tapahtui, kaikki oli minulle täysin mustaa. Olin täysin sokea ja kasvoni paloivat täysin.
Elabdellaoui kertoi, että hänelle oli tehtävä useita leikkauksia ennen kuin hän sai näkökykynsä takaisin. Hänelle oli muun muassa luotava uudet silmäluomet ja hänen oikeaan silmäänsä oli siirrettävä kantasoluja hänen siskoltaan. Viimeiseksi hänelle tehtiin vielä sarveiskalvonsiirto.
– Nyt oloni on erittäin hyvä, ja lääkärit ovat antaneet minulle vihreää valoa, jotta voin olla täydessä fyysisessä kunnossa ja aloittaa pelaamisen tammikuusta alkaen. Ainoa tavoitteeni on nyt olla parhaassa mahdollisessa kunnossa, jotta voin olla seurani ja maajoukkueeni käytettävissä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin