Kyyneleet valtasivat Huuhkajien lempeän jättiläisen – kaksi upeaa maajoukkueuraa tuli päätökseen
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien MM-karsintaurakka päättyi Olympiastadionilla 0-2-tappioon Ranskalle. Ottelun jälkeen Paulus Arajuuri kiitti joukkuekavereitaan ja kaikki merkit viittasivat siihen, että luottotoppari puki viimeistä kertaa Suomen pelipaidan päälleen.
Ottelun jälkeen päävalmentaja Markku Kanerva vahvisti uutisen. Kanerva kertoi, että Arajuuri ja toppariparinsa Joona Toivio olivat viimeistä kertaa Suomen paidassa.
– Surulliset fiilikset. Kaksi upeaa maajoukkueuraa tuli päätökseen. Upeat urat Huuhkajissa. He ilmoittivat sen tuossa joukkueelle. Minulla on ollut pitkä taival molempien kanssa. he ovat antaneet sydämen ja sielun tälle joukkueelle, Kanerva kiitteli V Sportin haastattelussa.
Suomen joukkue kokoontui ottelun jälkeen rinkiin, jossa Arajuuri murtui kyyneliin kiittäessään joukkuekavereitaan. Toiviolla oli myös kyynelehtivät silmät, kun koko joukkue kaksikko etunenässä kävivät kiittämässä Pohjoiskaarteen kannattajia.
Kannattajat lauloivat Toivion ja Arajuuren nimiä pitkään vielä stadionilla. Tuhannet katsojat jäivät vielä pitkäksi aikaa ottelun jälkeen stadionille kiittämään pelaajia.
LUE MYÖS:
- Näkökulma: Eteenpäin on menty, Huuhkajat – nyt ihan oikeasti
- Näin Ranskan päävalmentaja kommentoi Suomi-ottelua – lähetti myös onnittelut Teemu Pukille
- ”Tosi kiva kuulla” – Markku Kanerva huokaisi helpotuksesta, kun Teemu Pukki vastasi isoon kysymykseen
- V Sport: Nämä sanat antavat uskoa – maajoukkueuran päättäneillä Paulus Arajuurella ja Joona Toiviolla tunteet pinnassa
- Suomen upea taistelu ei riittänyt – MM-jatkokarsintapaikka jäi haaveeksi
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Saksa aloitti MM-kisat isolla murskavoitolla – Curaçao teki historiaa
- Brasilia oli pulassa avausottelussaan – Carlo Ancelotti ”huolissaan”
- Ranskalaislegenda: Ousmane Dembélé on riskitekijä MM-menestykselle
- MM-kisoissa vastakkain turnauksen nuorin ja vanhin valmentaja
- Saksan Julian Nagelsmannilta päivitys Manuel Neuerin pelikunnosta
- Miksi MM-kisojen kohutilannetta ei näytetty televisiossa? FIFA kommentoi
- Ärsyttävätkö MM-pelien mainoskatkot? Kaksi uutta selainpeliä pitää ajatukset jalkapallossa
- FIFA teki kädenojennuksen USA:ssa käännytetylle somalituomarille
- Analyysi: Miksi ei ole olemassa hyviä jalkapalloelokuvia?
- Turkki joutui pettymään MM-avauksessaan – valmentaja pyysi anteeksi
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Australia järjesti yllätyksen MM-viheriöllä
- Brasilia joutui pettymään MM-avauksessaan
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Neuvottelut loppusuoralla – Robin Lod saamassa nimekkään joukkuetoverin
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- Turkki joutui pettymään MM-avauksessaan – valmentaja pyysi anteeksi