Lukas Hradecky nollasi vastustajansa – Bayer Leverkusen murskavoitolla jatkopaikan kynnykselle, lopussa syntyi käsirysy
Kuva: Getty Images
Bayer Leverkusen otti jo tukevanpuoleisen otteen jatkopaikasta Eurooppa-liigassa, kun se nujersi kotikentällään Real Betisin peräti maalein 4-0. Reilun 15 000 katsojan edessä pelatun ottelun suurin sankari oli Moussa Diaby, joka teki Leverkusenin ensimmäiset maalit 42. ja 52. minuuteilla ja alusti lisäksi Florian Wirtzin ja Nadiem Amirin viimeistelemät osumat ottelun lopussa.
Leverkusen on nyt yksin G-lohkon kärjessä kolme pistettä Real Betisin edellä. Lohkokolmonen Celtic on Werkselfiä neljä pistettä jäljessä. Nollakerholainen Ferencvaros on jo jatkosaumansa menettänyt.
Leverkusenin kapteeni, suomalaisvahti Lukas Hradecky suoritti ottelussa viisi torjuntaa, joista jokunen oli erittäin komeakin. Laukaukset kohti maalia Leverkusen voitti kuitenkin 10-5.
Ennen torstaita Leverkusen oli pelannut peräti viisi ottelua peräkkäin ilman voittoa. Lisäksi joukkueella on ollut suuria loukkaantumishuolia. Selkeä voitto tekikin joukkueelle erittäin hyvää.
– Halusimme ehdottomasti voittaa tänään ja taistelimme sen eteen entistäkin enemmän. Tämä oli hieno koko joukkueen suoritus, Hradecky kommentoi pelin jälkeen.
Lisäajalla ottelussa syntyi vielä kunnon käsirysy ja torikokous, johon osallistui lukuisia pelaajia molemmista joukkueista. Pahimmat riitapukarit, Real Betisin Nabil Fekir ja Leverkusenin Kerem Demirbay saivat tilanteesta suorat punaiset kortit.
[readmore from=Bayer-Leverkusen]
Tiistain ja keskiviikon aikana neljä joukkuetta (Bayern München, Juventus, Liverpool ja Ajax) lunastivat jo paikkansa Mestarien liigan pudotuspeleihin, ja torstaina jaettiin ensimmäiset jatkopaikat Eurooppa-liigassa ja Konferenssiliigassa. Eurooppa-liigassa varmoja jatkajia ovat jo puhtaan pelin Lyon sekä Eintracht Frankfurt ja West Ham.
Konferenssiliigasta jatkopaikan lunastivat puolestaan jo eilen Basel, Gent, LASK Linz, Maccabi Tel Aviv ja FK Karabakh. Suomen edustajan HJK:n jatkosaumat kariutuivat valitettavasti eilen. Lopuissa kahdessa ottelussaan HJK pelaa lähinnä voitoista saatavista bonuspalkkioista, maineesta ja kunniasta sekä henkilökohtaisista näytöistä.
Konferenssiliigan suomalaispelaajista Paulus Arajuuren (Anorthosis) ja Thomas Lamin (CSKA Sofia) ovat niin ikään käytännössä jo menneet, joten kilpailun pudotuspeleissä ei nähtäne suomalaisväriä.
Lähteet: Transfermarkt ja n-tv
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Erling Haaland laukoi Norjan MM-neljännesvälieriin – seuraavaksi luvassa valtava haaste
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Suomen Cupin ensimmäinen finalisti selvillä
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Taas siirtouutisia Seinäjoelta – SJK myy toisenkin pelaajansa
- Virallista: Tatu Varmanen löysi uuden työnantajan – palaa tuttuun seuraan
- Zlatan Ibrahimović latasi suorat sanat Hollannin pelitavasta – lyttäsi Ronald Koemanin
- SJK myi luottopelaajansa
- Yle: Maalitykki palaa KuPSiin
- Saksan MM-pettymys käynnisti päävalmentajahuhut – Jürgen Kloppilta suora vastaus
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Neymar käskettiin takaisin lämmittelemästä – näin Carlo Ancelotti kommentoi
- Manuel Neuer ja Joshua Kimmich lyttäsivät Saksan suorituksen MM-kisoissa – ”Emme pelanneet hyvin ketään vastaan”
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”
- Daily Record: Topi Keskinen saattaa siirtyä Gert Remmelin alaisuuteen
- Matias Siltasen markkina-arvo kolminkertaistui Transfermarktissa
- Saksa putosi MM-kisoista – Julian Nagelsmann kommentoi tulevaisuuttaan
- Haastattelu: Mitä KuPS etsii kesän siirtoikkunassa, Sixten Boström?
- Luka Modric teki MM-historiaa