Manchester United on Barcelonan ex-valmentajan perässä – ykkösehdokkaan värvääminen osoittautui hankalaksi
Kuva: Getty Images
Manchester United on tiedustellut Barcelonan entistä päävalmentajaa Ernesto Valverdea väliaikaiseksi managerikseen, kertoo BBC.
United antoi viime sunnuntaina kenkää Ole Gunnar Solskjærille, joka luotasi joukkuetta vajaan kolmen vuoden ajan. Solskjærin lähdön yhteydessä United kertoi, että se etsii väliaikaista manageria, joka voisi ottaa ohjat kauden loppuun saakka.
Useiden lehtitietojen mukaan Manchester United on myös tavoitellut Paris Saint-Germainin Mauricio Pochettinoa välittömästi uudeksi pysyväksi managerikseen, mutta BBC:n mukaan tehtävä on osoittautunut odotettua vaikeammaksi.
Tiistaina Pochettino, 49, sanoi, että hän on ”onnellinen” PSG:ssä, eikä hän anna United-huhujen häiritä työtään.
Valverde, 57, on yksi muutamasta ehdokkaasta, joita United harkitsee väliaikaiseksi managerikseen. Hän valmensi viimeksi Barcelonaa, jonka hän johdatti kahteen peräkkäiseen La Ligan mestaruuteen ja kertaalleen Copa del Reyn voittoon, mutta hän sai potkut kolmannen kautensa puolivälissä tammikuussa 2020.
BBC:n mukaan Valverde sopii Manchester Unitedin hakemaan profiiliin, sillä hän on kokenut valmentaja, joka ei välttämättä odota saavansa vakituista paikkaa väliaikaispestin jälkeen.
Tiistaina Manchester United varmisti jatkopaikan Mestarien liigassa kaatamalla Villarrealin vieraskentällä 2-0. Unitedin puikoissa oli joukkueen ex-pelaaja Michael Carrick, joka on ollut valmennusryhmässä mukana kesästä 2018 alkaen. Myöhemmin illalla sinetöityi myös Unitedin lohkovoitto, kun Young Boys ja Atalanta pelasivat tasapelin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille