Napoli nappasi sunnuntaina komean voiton Laziosta kaatamalla roomalaiset kotikentällään 4-0.

Maalikarkelot aloitti seitsemännellä minuutilla Piotr Zieliński, ja kahdesta seuraavasta osumasta vastasi Napolin kaikkien aikojen maalintekijä Dries Mertens.

Belgialaistaituri Mertensin kummatkin maalit olivat usean uusinnan arvoisia. Ensimmäisessä osumassaan hän jallitti Lazion puolustajan vetoharhautuksella ennen viimeistelyään ja toisessa maalissaan hän laukoi pallon taidokkaasti ja tarkasti takayläkulmaan.

Illan viimeinenkään osuma ei ollut pöllömpi. Fabián Ruiz sai pallon noin 25 metrin päässä maalista, eteni sen kanssa kohti keskustaa ja laukoi kierteisen kudin takanurkkaan.

Napolin stadionilla riitti juhlatunnelmaa muutenkin kuin kotijoukkueen hienon esityksen ansiosta. Viime torstaina tuli täyteen tasan vuosi siitä, kun Napolin suuri seuralegenda Diego Maradona – yksi kaikkien aikojen jalkapalloilijoista – kuoli 60-vuotiaana sydänpysähdykseen.

Argentiinalaisikonin muistoa kunnioitettiin hänen nimikkostadionillaan usein eri tavoin. Joukkueiden lämmitellessä kovaäänisistä kuului Opus-yhtyeen jättihitti Live is Life, jonka tahtiin Maradona kuuluisasti jonglöörasi pallon kanssa keväällä 1989 UEFA Cupin välierässä Bayern Müncheniä vastaan.

Katsomossa oli sunnuntaina luonnollisesti paljon tribuutteja Maradonalle, ja yksi sellainen löytyi myös Napolin pelipaidoista. Napoli julkisti ottelussa kolmannen Maradona-aiheisen peliasunsa, jonka etupuolella on kuva seuralegendan kasvoista. Joukkue pelasi jo aikaisemmin valkoisella ja tummansinisellä Maradona-paidalla, ja sunnuntaina oli perinteikkään taivaansinisen vuoro.

Lisäksi kentälle tuotiin näyttävä Maradonan näköispatsas, jossa hienona yksityiskohtana oli kullasta valmistettu vasen jalka.

Napoli jatkaa sunnuntain voiton myötä Serie A:n piikkipaikalla ja Lazio putosi kahdeksanneksi.