Onko tässä röyhkeyden huipentuma? Saaga väärennetyn rokotetodistuksen takia erotetun valmentajan ympärillä yhä kummallisempi
Kuva: Getty Images
Kerroimme viime viikolla siitä, kuinka 2. Bundesliigassa pelaavan Werder Bremenin valmennuskaksikko Markus Anfang ja Florian Junge erosivat tehtävistään. Syy kaksikon lähtöön oli varsin poikkeuksellinen, sillä heitä epäillään koronarokotetodistustensa väärentämisestä.
Kun huhut 47-vuotiaan Anfangin väärennetystä koronapassista tulivat mediassa esille, riensi hän ensin tiedot kiivaasti kiistämään. Pian Anfang kuitenkin ilmoitti erostaan. Saksalaislehti Bild kuitenkin kirjoittaa, että Werdan valmentajana kesällä aloittanut Anfang onkin ollut toimissaan jopa erityisen röyhkeä.
Saksassa on noussut suurta kohua siitä, että Anfang juhli hyväntuulisena Kölnin perinteisillä karnevaaleilla 11. marraskuuta. Anfang oli pukeutunut karnevaalin hengessä kokin hattuun ja huumorisilmälaseihin.
Ongelma on, että karnevaaleilla on käytössä tänä vuonna hyvissä ajoin ilmoitettu ”2G-sääntö”. Se merkitsee, että juhlimaan pääsee vain ”rokotettuna tai koronasta toipuneena” (”geimpft oder genesen”). Joillain alueilla ja joissain tilanteissa sääntö on mallia 3G. Kolmas G merkitsee sitä, että vierailta vaaditaan lisäksi negatiivista koronatestiä (”getestet”).
Se, että Anfang juhli rokottamattomana kotikaupungissaan Kölnissä, merkitsi sitä, että hän meni tapahtumaan väärennetyn rokotetodistuksen kanssa. Samalla se on ollut joillekin osoitus siitä, etteivät 2G-sääntö ja koronapassit yleisötapahtumissa toimi toivotulla tavalla. Anfangin tapauksessa kun taisi olla käytössä vain 1G, eli väärennetty (”gefälscht”).
– Hänen karnevaalivierailunsa keskellä pandemiaa on täysin vastuutonta. Röyhkeämmäksi se ei tästä mene, Herra Anfang, Bild kirjoittaa.
Berliinin valtakunnansyyttäjä tutkii parhaillaan Anfangin rokotetodistusväärennöstä. Myös Florian Junge on tutkinnan kohteena.
Bildin mukaan tapaus näyttää varsin selvältä. Lehti kertoo, että Anfangin rokotustodistuksessa oli rokotusten päivämäärinä 20.4. ja 1.6. Asiakirjassa lukevaa annosnumeroa ei kuitenkaan annettu Kölnissä koskaan, kuten Anfangin papereihin on kirjoitettu. Hänen nimensä ei myöskään esiinny sairaalajärjestelmän tiedostoissa rokotteen saaneiden kohdalla.
Raskauttavalta seikalta kuulostaa sekin, ettei Anfang ollut 20.4. suinkaan Kölnissä, vaan 300 kilometrin päässä Würzburgissa. Siitä on jopa hyvin selkeää näyttöä. Anfang valmensi tuolloin Darmstadtia, joka pelasi kyseisenä päivänä vierasottelun Würzburgissa.
Anfangia uhkaa nyt asiakirjeväärennöksen takia sakkorangaistus, ja jopa maksimissaan vuoden vankeustuomio on mahdollinen. Hänen valmentajauransa vaikuttaa olevansa joka tapauksessa pahoilla sivuraiteilla, ellei kokonaan ohi. Saksan jalkapalloliiton uskotaan harkitsevan Anfangille langetettavaa toimitsijakieltoa.
[readmore from=Koronavirus]
Vielä 12. marraskuuta, päivä Kölnin karnevaalivierailunsa jälkeen, Anfang vastasi Bildin kysymykseen: ”Olen saanut rokotuksen”. Nyt näyttää siltä, että se oli suora valhe.
– Meidän puoleltamme ei olla menetelty väärin. On normaalia, että työntekijöihinsä luottaa. Esitettyjen asiakirjojen aitoutta ei ole tapana epäillä. Siitä meillä ei ole epäilystä, etteivätkö kaikki muut meille esitetyt asiakirjat olisi kunnossa, Bremenin manageri Frank Baumann kommentoi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Katso: Jacob Friis nimesi Huuhkajat seuraaviin otteluihin
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- Kuvankauniit naiset ilmestyivät katsomoon – Mistä on kyse?
- FC Interin ja Ilveksen kohtaamisessa konnien ja sankarien roolit vaihtuivat tiuhaan
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- Siinäkö se oli – Neymarista leviää nyt huolestuttavia uutisia
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Kuvankauniit naiset ilmestyivät katsomoon – Mistä on kyse?
- Siinäkö se oli – Neymarista leviää nyt huolestuttavia uutisia
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- FC Interin ja Ilveksen kohtaamisessa konnien ja sankarien roolit vaihtuivat tiuhaan
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolla edessä kauden isoin peli – Filippo Inzaghi: ”Tarvitsemme todellisen ihmeen”