Lukas Hradeckyn kipparoima Bayer Leverkusen otti sunnuntaina neljännen voittonsa viidestä viimeisestä ottelusta. Werkself on voittanut marraskuussa kotonaan Real Betisin (4-0), Bochumin (1-0), Celticin (3-2) ja tänään vieraissa RB Leipzigin (3-1). Kun Hertha Berlinin vieraanakin tuli 1-1-tasapeli, pelasi Leverkusen koko marraskuun tappioitta. Synkkä marraskuu oli siis Leverkusenille pelkkä klisee, kun tulosten valossa paistoi vain aurinko.

Leverkusen johti Leipzigissa jo avausjakson jälkeen 2-0 Florian Wirtzin ja Moussa Diabyn maaleilla. Leipzigin André Silva kavensi numeroiksi 1-2 reilun tunnin kohdalla, mutta vain kaksi minuuttia myöhemmin 20-vuotias Jeremie Frimpong sinetöi ensimmäisellä bundesliigamaalillaan loppulukemiksi 1-3.

Huuhkajien luottotorjuja Hradeckylle tilastoitiin ottelussa kolme torjuntaa. Hradecky sai myös nimensä tilastoihin 82. minuutilla, kun hänelle nostettiin ajanpeluusta varoitus.

[readmore from=Hradecky-Lukas]

Leipzig sai 88. minuutilla oivan tilaisuuden nousta mukaan peliin, kun sille tuomittiin rangaistuspotku. Hradecky ja Leverkusen säästyivät kuitenkin takaiskulta erittäin täpärästi. Suomalaistorjuja aavisti oikeaan nurkkaan, muttei aivan ylettynyt Dominik Szoboszlain ampumaan vetoon. Pallo kuitenkin osui tolppaan, kosketti Hradeckyn selkää ja lipui niukasti maalin toisen tolpan ohi.

Saksan pahentuneen koronapandemiatilanteen vuoksi pelaajien huudot kaikuivat jälleen kirkkaina kotikatsomoihin, sillä stadionille ei otettu lainkaan katsojia. Leverkusen nousi voiton myötä sarjassa kolmanneksi, kun Bundesliigaa on pelattu 13 kierrosta. Kärkikaksikko Bayern München ja Borussia Dortmund on kerännyt seitsemän ja kuusi pistettä enemmän, tässä järjestyksessä. RB Leipzig on vasta kahdeksas, kuusi pistettä Leverkusenista jääneenä.