PSG kohtaa St. Étiennen sunnuntaina Ligue 1:n 15. kierroksella.

Sergio Ramosin on määrä debytoida sunnuntaina PSG:ssä. 35-vuotias Ramos siirtyi heinäkuussa PSG:hen vapaana agenttina, mutta on kärsinyt jatkuvista loukkaantumisista ja debyytti on jäänyt siten tekemättä.

Ramos oli keskiviikkona ensimmäistä kertaa PSG:n kokoonpanossa, kun seura kohtasi Manchester Cityn Mestarien liigassa. Ramos seurasi ottelun penkiltä.

Kokenut toppari kertoi syksyn aikana kokemistaan haasteista etenkin henkisellä puolella.

– Loppujen lopuksi ne ovat olleet vaikeita ja yksinäisiä hetkiä. Tunteja ja tunteja kuntosalilla fysiikkavalmentajien kanssa. Ajattelet jatkuvasti negatiivisia asioita ja se saa sinut epäilemään, Ramos totesi Amazon Prime Videon haastattelussa.

– Uskoin minuun ja tekemääni työhön. Keskityn antamaan PSG:lle kaiken saamani tuen takaisin. He luottivat minuun ja tekivät sopimuksen kanssani. Odotan pääseväni parhaimmalle tasolleni. Uskon voivani pelata vielä 4-5 vuoden ajan. Tärkeintä on pitää pää kunnossa. Toivon, etten kohtaa enää tällaisia loukkaantumisia.

PSG:n päävalmentaja Mauricio Pochettino ei tiedä, miten nopeasti Ramos kykenee sopeutumaan uuteen sarjaan.

– Olemme tyytyväisiä siihen, miten hän on kuntoutunut. Ramos on ollut jo parin viikon ajan mukana joukkueharjoituksissa. Nyt hänen on päästävä kilpailemaan. Ramos tulee La Ligasta, eikä ole pelannut pitkään aikaan. Ranskan pääsarja on täysin erilainen. Katsotaan, miten hän sopeutuu. Tarkkaa aikataulua on hyvin vaikea arvioida. Kyse on siitä, miten hän sopeutuu uuteen ympäristöön ja uuteen sarjaan, Pochettino totesi.

St. Étiennen ja PSG:n välinen ottelu käynnistyy klo 14.00.