Ballon d’Or -voittaja ohitti suomalaisen maalivahtilupauksen – keikkuu silti korkealla nollapelitilastoissa
Kuva: Getty Images
Suomalainen maalivahtilupaus Katriina Talaslahti lähti aikoinaan jo erittäin nuorena ulkomaille jalkapallouraansa rakentamaan. Hän oli vain 13-vuotias siirtyessään Nürnbergiin, ja on viettänyt useita vuosia absoluuttisten huippuseurojen Bayern Münchenin ja Lyonin organisaatioissa.
Täksi kaudeksi Talaslahti vaihtoi Naisten Mestarien Liigaa vuosien ajan dominoineesta Lyonista Ranskan pääsarjan toiseen seuraan FC Fleury 91:een. Siirto on ollut sikäli onnistunut, että nyt 21-vuotias Talaslahti on päässyt oikein toden teolla pelaamaan kovatasoisia huippuotteluita.
Espoosta lähtöisin oleva Talaslahti on ollut vaihtopenkillä kovissa otteluissa Ranskan pääsarjassa ja Mestarien liigassa ennenkin, mutta varsinaisen pääsarjadebyyttinsä hän teki 12. syyskuuta pelatussa ottelussa Bordeaux’ta vastaan. Ura FC Fleury 91:ssä alkoi kolmen ottelun voittoputkella ja niinpä hän vakiinnuttikin nopeasti paikkansa joukkueensa ykkösmaalivahtina. Nyt pelattuja otteluita on kertynyt peräkkäin jo kahdeksan.
Talaslahti on pitänyt maalinsa puhtaana kolmessa ottelussa kahdeksasta ja on sillä Ranskan liigan nollapelitilastossa jaetulla kolmannella sijalla. Edellä ovat vain Lyonin chileläismaalivahti Christiane Endler, joka on yksi viidestä ehdokkaasta The Best -palkinnon saajaksi vuoden 202i parhaaksi maalivahdiksi, sekä Paris FC:n nigerialaismaalivahti Chiamaka Nnadozie.
Juttu jatkuu twiitin jälkeen.
Sunnuntaina Talaslahti joutui luultavasti tähän asti kaikkein kovimman testinsä eteen, kun FC Fleury 91 kohtasi vieraskentällä suomalaisen entisen seuran Lyonin. Maailmantähtiä vilisevä ennakosuosikki piti pintansa ja otti odotetusti selkeän 4-0-voiton.
Vastassa Talaslahdella joukkuetovereineen oli todellinen alansa eliitti, sillä siitä kielii jo maalintekijöiden luettelo. Avausmaalin teki vuonna 2018 naisten historiallisen ensimmäisen Ballon d’Orin voittanut norjalainen Ada Hegerberg. Ensimmäisellä puoliajalla Talaslahden ohittivat vielä belgialaishyökkääjä Janice Cayman ja puolustaja Griedge Bathy, Hegerbergin esityöstä.
Toisellakin puoliajalla Talaslahti sai antautua kerran. Tällöin maalin teki 32-vuotias Amandine Henry, Ranskan maajoukkueen kapteeni. Henry on 12-kertainen ranskanmestari ja kuusinkertainen Mestarien liigan voittaja, jolle ottelu oli 200. Ranskan pääsarjaottelu Lyonin paidassa.
Lyon johtaa kymmenen sarjakierroksen jälkeen sarjaa saatuaan peleistään täydet 30 pistettä. PSG on vain kolme pistettä perässä, mutta myös Fleury 91:n syyskausi on ollut hieno. Joukkue on neljäntenä vain neljä pistettä sarjakolmosen Paris FC:n takana.
Great #teamwork
Good actions to go forward @FCF91_feminines @KTalaslahti You did really good work
took the
many times..... While the other team OL was trying to find themselves...
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen

