Bayern Münchenin nuorukainen siirtymässä Serie A:han – lääkärintarkastus jo käsillä
Kuva: Getty Images
Bayern Münchenin keskikenttäpelaaja Mickaël Cuisance on siirtymässä Serie A:n nousijajoukkue Venezian riveihin. Toimittaja Fabrizio Romano ja Sky Sport Italia kertovat, että Venezia ja Bayern ovat jo päässeet siirrosta sopuun.
22-vuotiaan ranskalaisen sanotaan olevan jo Venetsiassa lääkärintarkastuksessa. Siirto saattaa virallistua jopa jo torstai-illan aikana.
Cuisance siirtyi Bayern Müncheniin kesällä 2019 kahdeksan miljoonan euron siirtosummalla Borussia Mönchengladbachista. Kilpailullisia otteluita on Bayernin edustusjoukkueessa kertynyt kahden ja puolen kauden aikana kuitenkin vain 13, joista kymmenen kaudella 2019-2020.
Viime kauden Cuisance vietti lainalla kotimaassaan Ranskassa Marseillen joukkueessa. Täksi kaudeksi hän palasi Bayerniin, mutta on saanut peliaikaa vain kahdessa ottelussa. Bundesliigassa hän pelasi 12 minuuttia VfB Stuttgartia vastaan ja Saksan Cupissa puoliajan verran alasarjaseura Bremer SV:tä vastaan.
Cuisancen sopimus Bayernin kanssa ulottuu vuoteen 2024, mutta näyttää siltä, että Bayern on nyt valmis nuoresta ranskalaisesta luopumaan. Siirto on pysyvä siirto, ei laina.
Cuisancesta oli kiinnostunut myös TsSKA Moskova, mutta pelaaja kieltäytyi venäläisseuran tarjouksesta. Venezian maksama siirtosumma asettuu tiettävästi haarukkaan 3-4 miljoonaa euroa.
– Ehkä minun on otettava askel taaksepäin päästäkseni säännöllisesti avauskokoonpanoon. Uskon edelleen vakaasti, että voin tehdä mahtavan uran, Cuisance totesi joulun alla Bildille.
Cuisance on pelannut Ranskan eri juniorimaajoukkueissa yhteensä selvästi yli 50 ottelua, mutta A-maajoukkuekutsua hän ei ole vielä saanut. Veneziassa hänestä tulee suomalaisten Niki Mäenpään ja Lauri Ala-Myllymäen joukkuetoveri.
FC Bayern midfielder Mickaël Cuisance joins Venezia on a permanent move, done deal. The French midfielder is now in Italy to undergo his medical.
@SkySport #transfers
CSKA Moscow also approached him with an official bid - but Cuisance will sign for Venezia in the next hours.
CSKA Moscow also approached him with an official bid - but Cuisance will sign for Venezia in the next hours.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS jatkaa omien kasvattien linjaa – 18-vuotias sopimukseen
- Jättipaukku Espanjassa! Álvaro Arbeloan aika Real Madridin päävalmentajana alkoi karmealla pullahduksella
- Maximilian Ibrahimović siirtyy toiseen huippuseuraan
- Ilves hakee etua siirtomarkkinoilta – kansainvälinen rekrytointiosaaja organisaatioon
- Yle: Toni Koskelan seura kiinnostunut Ilveksen tähtipelaajasta
- Veikkausliigasta tuttu Rui Modesto herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – Joel Pohjanpalon joukkuetoveriksi?
- Isän jalanjäljissä – nuori Rajamäki sopimukseen TPS:ssä
- Gnistan hankki keskikenttälupauksen KäPasta
- SJK:ssa kaksi lähtijää – maajoukkuemaalivahdin sopimus purettiin
- Manchester United teki valintansa – hän on loppukauden päävalmentaja
- Jättipaukku Espanjassa! Álvaro Arbeloan aika Real Madridin päävalmentajana alkoi karmealla pullahduksella
- HS: Pyry Soiri oli halukas siirtymään HJK:hon – uusi osoite löytyikin muualta
- Tuomas Ollilan Paris FC järjesti sensaation Ranskan Cupissa – pudotti PSG:n
- Maximilian Ibrahimović siirtyy toiseen huippuseuraan
- Sky: Real Madridin päävalmentajaksi on ehdolla mestariluotsi