Ralf Rangnick ei luotsaa Manchester Unitedia vielä Arsenalia vastaan. Työlupa odottaa edelleen hyväksyntäänsä. Pian 63-vuotias saksalainen pääsee kuitenkin aloittamaan työnsä Old Traffordilla.

Saksalaisvalmentajalla on luonnollisesti erinomaiset kontaktit kotimaahansa ja viimeisimpänä RB Leipzigin organisaatioon, jossa Rangnick vietti useamman vuoden.

Bildin mukaan saksalaisvalmentaja haluaa Leipzig-aikansa luottokärjen myös Manchester Unitedin ryhmään.

Timo Werner edusti RB Leipzigia 159 ottelussa, joissa nuori saksalaiskärki viimeisteli 95 maalia. Hänestä muodostui Rangnickin ehdottomia luottopelaajia.

Nykyisin 25-vuotias hyökkääjä on Chelsean miehiä. Hän siirtyi Lontooseen toissakesänä 53 miljoonan euron siirtokorvauksella.

Aika Thomas Tuchelin miehistössä ei ole kuitenkaan sujunut aivan siihen malliin, kuten varmasti molemmat osapuolet toivoivat. Lopulta Chelsea hankki Romelu Lukakun Inter Milanista ja samalla Werner jäi taustasolistin rooliin.

Kärkipelaajan sopimus Chelsean kanssa kestää kauteen 2025 asti, mutta Bildin mukaan Rangnick haluaa hankkia Wernerin viimeistään tulevana kesänä. Chelsea ei välttämättä edes laittaisi siirrolle liiemmin kapuloita rattaisiin.

Werner ei ole vastannut odotuksia, mutta Rangnick oli mies, joka hankki hänet RB Leipzigiin ja uskoo tähän edelleen kuin vuoreen.