Huuhkajien Leo Väisänen palkittiin Ruotsissa – vaihtuuko osoite ensi kaudeksi?
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien keskuspuolustaja Leo Väisänen on valittu seurajoukkueensa Elfsborgin miesjoukkueen vuoden pelaajaksi. Allsvenskanin kauden 2021 nelonen IF Elfsborg kertoi valinnasta Suomen itsenäisyyspäivänä kotisivuillaan julkaisemassa uutisessa.
24-vuotias Väisänen kuului läpi koko kauden Elfsborgin luottopelaajiin. Hän oli sivussa vain muutamista otteluista ja pelasi yhteensä 23 sarjaottelustaan yhtä vaille kaikissa täydet 90 minuuttia. Tilastoihin suomalaispuolustajalle kirjattiin kolme maalia, yksi maalisyöttö ja kaksi varoitusta.
Vaikka Väisäsellä on Elfsborgin kanssa sopimusta jäljellä kesään 2023 saakka, on mahdollista, että hän pelaa jo ensi vuonna jossain muualla kuin Ruotsissa. Suomalainen on tehnyt hyvillä otteillaan sekä seura- että maajoukkueessa varmasti vaikutuksen moniin kykyjenetsijöihin, ja kuka ties muutto voisi olla edessä jo tammikuussa.
Ainakin Boråsin paikallislehti BT Fotboll uskoo, että Väisästä ei enää ensi kaudella Elfsborgin joukkueessa nähdä. Voi siis hyvin olla, että Elfsborg suostuu myymään Väisäsen toiseen seuraan ja olettavasti kovempaan liigaan.
Kausi 2021 oli Väisäsen toinen Elfsborgissa ja Allsvenskanissa. Suomesta hän lähti elokuussa 2018, kun hän siirtyi RoPS:sta hollantilaiseen FC Den Boschiin. Sieltä matka jatkui puolentoista Hollannin toisella sarjatasolla vietetyn vuoden jälkeen Elfsborgiin tammikuussa 2020.
Leo Väisänen valittiin vuoden pelaajaksi Elfsborgin omassa gaalaillassa, jossa olivat mukana sponsoreista ja faneista lähtien kaikki seuran lähellä olevat tahot #Huuhkajat #ruotsifutis elfsborg.se/2021/12/06/elf…
elfsborg.se
Elfsborgsgalan 2021 - vilken succé! - IF Elfsborg
Enastående underhållning, smarrigt julbord, prisutdelningar, tal, och avtackningar. Elfsborgsgalan 2021, iramat av Åhagas fantastiska julbordsshow med uppträdanden av artister som Andreas Johnson,...
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Palermon huippuvire jatkuu – Joel Pohjanpalo iski maalin ja Jesse Joronen piti nollapelin
- Ruotsin cupin lohkovaihe käynnistyi – Toni Koskelan ja Jani Honkavaaran joukkueet hävisivät
- Pohjanmaan derbyssä hurja tulos – VPS murskavoittoon
- MLS-kausi käynnistyy illalla – mukana neljä suomalaista
- Ruotsalaisseura tekemässä huippuhankinnan luovin keinoin
- Euroopan pienin seura tyrkyllä pudotuspeleihin
- Glamourmalli kieltäytyi jakamasta meheviä juoruja Cristiano Ronaldosta
- Euroopan pienin seura tyrkyllä pudotuspeleihin
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Ruotsalaisseura tekemässä huippuhankinnan luovin keinoin
- Paloittelumurhaaja päästettiin ammattilaiskentille Brasiliassa
- Glamourmalli kieltäytyi jakamasta meheviä juoruja Cristiano Ronaldosta
- Ruotsin cupin lohkovaihe käynnistyi – Toni Koskelan ja Jani Honkavaaran joukkueet hävisivät
- MLS-kausi käynnistyy illalla – mukana neljä suomalaista
- Eero Markkanen: Ura jatkuu yllättävässä seurassa