Udinesen ja Salernitanan välinen ottelu Italian Serie A:ssa peruttiin tiistaina viime hetkellä, koska vierasjoukkue ei saapunut ollenkaan paikalle.

Salernitanan saapumatta jääminen oli tiedossa jo etukäteen, koska paikalliset terveysviranomaiset määräsivät joukkueen karanteenin kolmen positiivisen koronatestin myötä.

Serie A ja Udinese eivät kuitenkaan suostuneet siirtämään ottelua, koska niiden mielestä Salernitanan koronatapaukset eivät riittäneet poikkeustoimenpiteiden aloittamiseen.

Salernitanalle määrätään pelistä 0-3-tappio ja yhden pisteen vähennys.

Tapauksen käsittely saattaa kuitenkin jatkua vielä, sillä viime kaudella nähty Napolin oikeustaistelu samankaltaisissa olosuhteissa on ennakkotapaus, joka viittaa siihen, että peli pelataan lopulta uudelleen.

Serie A:n omat koronatoimenpiteet eivät käynnisty vielä parista positiivisesta tuloksesta, mutta paikallisten viranomaisten määräykset menevät sarjan sääntöjen edelle.

– Koronaprotokolla on aina toiminut, mutta emme voi tehdä juuri mitään, kun paikalliset viranomaiset puuttuvat peliin, kommentoi Italian jalkapalloliiton puheenjohtaja Gabriele Gravina lehdistötilaisuudessaan.

– Yritämme käydä vuoropuhelua paikallisten terveysviranomaisten kanssa, mutta se on hyvin vaikeaa.

Salernitana nousi Serie A:han täksi kaudeksi, mutta se on 18 ottelun jälkeen sarjassa vihoviimeisenä.

Lähde: Football Italia