Nuori suomalaispelaaja siirtyi Italiaan – teki Serie C -debyyttinsä jo tänään
Kuva: Juha Tamminen
Helmikuussa 23 vuotta täyttävä suomalaispelaaja Nikolas Saira on siirtynyt jatkamaan pelaajauraansa Italiassa. Sairan uusi seura Olbia Calcio tiedotti puolitoistavuotisesta sopimuksesta perjantai-iltana näyttävän Twitter-videon myötä.
Olbia Calcio pelaa Italian kolmannella sarjatasolla Serie C:ssä, ja Saira suoritti debyyttinsä kyseisessä sarjassa heti sunnuntaina. Hän tuli kentälle 84. peliminuutilla vieraspelissä Cesenaa vastaan. Taululla komeilivat jo tuolloin Cesenan 3-0-voittolukemat.
Helsingissä syntynyt Saira pelasi juniorina FC Hongassa ja FC Espoossa, kunnes sai sopimuksen Veikkausliigassa pelanneeseen HIFK:hon kaudelle 2017. Pääsarjadebyytti tapahtui 18-vuotiaana.
Kaikkiaan Saira pelasi HIFK:ssa 21 veikkausliigaottelua (1 maali) ennen kuin siirtyi viime kaudeksi AC Ouluun. Oululaisten paidassa Saira teki kolme maalia 20 pelissä ja auttoi osaltaan joukkuetta säilyttämään sarjapaikkansa.
Molemmilla laidoilla tai hyökkäyksen kärjessä pelaamaan pystyvä Saira on pelannut Suomen nuorisomaajoukkueissa 12 ottelua. Alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa häntä ei ole nähty, vaan pelit ovat tulleet nuoremmissa ikäluokissa.
Sairan uusi kotikaupunki Olbia on noin 60 000 asukkaan kaupunki, joka sijaitsee Sardinian saarella. Serie C:tä pelataan kolmessa 60 joukkueen lohkossa, ja Olbia Calcio on lohkossa B. Tällä hetkellä Olbian sijoitus lohkossaan on yhdeksäs. Viime kaudella se sijoittui A-lohkon 13:nneksi.
LUE MYÖS:
- Ranskan liigaseura antoi potkut päävalmentajalleen – kuudesta ottelusta jäi käteen yksi pokaali
- Cristiano Ronaldon Al-Nassr kärsi rökäletappion Aasian Mestarien liigassa – nyt nettiin ilmestyi liuta videoita
- Kolumbian legenda ilmoitti – upea maajoukkueura tulee päätökseen
- ”Ukrainan Haaland” johtaa jo Hollannin liigan maalipörssiä – ikää vain 19 vuotta
- Niin katoaa mainen kunnia – Vozinha saa ryöpytystä virheistään
- Lionel Messin ex-pelikaverista Inter Miamin uusi päävalmentaja
- Entinen tähtipelaaja vaihtaa seuraa – pääsee pelaamaan lapsuuden ystävänsä kanssa
- TPS:stä tuttu Theodoros Tsirigotis löysi uuden seuran
- Jussi Nuorela nimesi kahdeksan puolustajaa avauskokoonpanoonsa – ”Meillä on selkeä hyökkääjäongelma”
- Virallista: Benjamin Källmanin valmentaja sai potkut
- Neljäs peräkkäinen voitto – Jani Honkavaaran Djurgården taistelee jopa Allsvenskanin mestaruudesta
- Lamine Yamal nimesi Ballon d’Or -suosikkinsa
- Marcus Forss on nyt uudessa seurassa – penkillä Uzbekistanissa
- Jussi Nuorela nimesi kahdeksan puolustajaa avauskokoonpanoonsa – ”Meillä on selkeä hyökkääjäongelma”
- Virallista: Benjamin Källmanin valmentaja sai potkut
- TPS:stä tuttu Theodoros Tsirigotis löysi uuden seuran
- Huuhkajista tuttu hyökkääjä löysi uuden seuran – pian vastassa Cristiano Ronaldo
- Carlo Ancelotti vahvisti: Neymarin maajoukkueura ohi
- Topi Keskinen iski ensimmäisen maalinsa Tanskan pääsarjassa
- Inter nousi jaettuun sarjakärkeen Veikkausliigassa