Suomalaispelaajien joukkueet vastakkain Saksan Cupissa – voittaja jatkaa välieriin
Kuva: Getty Images
Saksan Cupin eli DFB-Pokalin kausi on ollut varsin yllätyksellinen. Kahdeksan parhaan joukkoon selvisi yhtä monta joukkuetta 2. Bundesliigasta kuin 1. Bundesliigastakin – neljä kumpaisestakin.
Myös suomalaisittain cupissa riittää jännättävää, sillä puolivälierissä nähdään kaksi suomalaispelaajan joukkuetta. Ei kuitenkaan Lukas Hradeckyn Bayer Leverkusenia tai Fredrik Jensenin Augsburgia, vaan toisella sarjatasolla pelaavat Hamburger SV ja Karlsruher SC. HSV:tä edustaa Pikkuhuuhkajien Anssi Suhonen ja KSC:tä seuraan joulukuussa siirtynyt Huuhkajien toppari Daniel O’Shaughnessy.
Puolivälierien otteluparit arvottiin sunnuntai-iltana, ja tulos oli suomalaisittain varsin mielenkiintoinen, sillä HSV ja Karlsruhe arvottiin vastakkain. Jompikumpi suomalaisista etenee siis cupissa ainakin välieriin. Kaupunkien välillä on 623 kilometrin etäisyys, joten kotiedun merkitystä ei voi aliarvioida.
Onnetar tarjoili myös yhden pääsarjaseurojen keskinäisen. Siinä Bochum saa vieraakseen Freiburgin. Ottelusta Union Berlin-FC St. Pauli on varmasti myös odotettavissa laadukas ja hyvätunnelmainen tapahtuma. Kulttiseura St. Pauli johtaa tässä vaiheessa kautta 2. Bundesliigaa.
[readmore from=Saksan-Cup]
Cupin kenties suurin suosikki tässä vaiheessa monien muiden suurseurojen pudottua on RB Leipzig. Se vierailee seuraavaksi Hannoverissa. RB Leipzig tavoittelee kilpailusta seurahistoriansa ensimmäistä merkittävää pokaalia.
Puolivälieräottelut pelataan 1. ja 2. maaliskuuta. Välierät ovat vuorossa 19. ja 20.4., ja Berliinin Olympiastadionilla pelattava loppuottelu 21.5.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti