Tiskijukka puolustautui Messi-fanien raivolta koronauutisen jälkeen: ”Minua on kutsuttu jopa murhaajaksi”
Kuva: Getty Images
Samaan aikaan, kun koronatartuntaennätyksiä rikkoutuu useissa eri maissa ympäri maailmaa, tiedotetaan myös jalkapalloseuroissa yhä useammista Covid-19-tartunnoista. Omat ongelmansa on saanut myös Ligue 1:n sarjakärki PSG, joka tiedotti ennen maanantaista cup-otteluaan neljällä sen pelaajalla olevan korona.
Yksi pelaajista on seitsenkertainen Ballon d’Or-voittaja Lionel Messi. Messin Ranskaan paluu viivästyi, sillä hän joutui jäämään Argentiinaan karanteeniin tartunnan saatuaan.
Messi-fanien raivo on kohdistunut uutisen jälkeen argentiinalaiseen tiskijukkaan Fer Palacioon. 31-vuotias DJ oli julkaissut Instagramissa selfien Messin kanssa viikko sitten, ja sen seurauksena monet syyttivät häntä Messin koronatartunnasta. Nyt Fer Palacio julkaisi kuitenkin videon sosiaalisessa mediassa, jossa hän puolustautui ja esitteli samalla oman negatiivisen koronatestituloksensa.
– Minä trendaan Twitterissä, koska Messi sai positiivisen Covid-19-testituloksen. Minua syytetään hänen tartuttamisestaan. Minua on kutsuttu jopa ”murhaajaksi”, Fer Palacio sanoi Instagram-videollaan.
– Olen saanut lukuisia erittäin ikäviä yksityisviestejä. Kävin eilen testeissä, koska minun pitää matkustaa Uruguayhin, eikä minulla ole koronatartuntaa.
Messi osallistui joululomallaan Argentiinassa useisiin eri juhliin. Hän itse kutsui DJ Fer Palacion uudenvuodenjuhliin esiintymään. Messi kuvattiin juhlissa myös tanssimassa suuren väkijoukon keskellä.
– Sain kaikista suurimman tanssimaan. Kiitos Messin perheelle kutsusta, Fer Palacio kirjoitti kohua herättäneessä IG-postauksessaan.
Messi voi palata Ranskaan vasta sen jälkeen, kun hän on antanut negatiivisen koronatestinäytteen. Näyttää melko todennäköiseltä, ettei hän ole käytettävissä, kun PSG kohtaa Lyonin Ligue 1:n vierasottelussa ensi sunnuntaina.
Lähteet: Goal ja ESPNView this post on Instagram
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit