Euroopan halutuimpien hyökkääjien joukkoon kuuluva Dušan Vlahović pelaa loistavaa kautta Fiorentinassa.

21-vuotias Vlahović on pelannut kuluvalla kaudella 24 ottelussa, joissa on syntynyt komeat 20 maalia ja neljä maalisyöttöä.

Vlahovićin tulevaisuus on ollut otsikoissa jo pitkään. Viime kesänä Atlético pääsi Vlahovićin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta, mutta lopulta Fiorentina hylkäsi yli 60 miljoonan euron tarjouksen.

Vlahovićin nykyinen sopimus Fiorentinan kanssa päättyy ensi kauden jälkeen, eikä hän aio allekirjoittaa jatkosopimusta, joten Fiorentina myynee pian pelaajansa saadakseen hänestä siirtosumman.

Englantilaislähteiden mukaan Arsenal on hyvin kiinnostunut serbialaishyökkääjästä ja tehnyt hänestä jo noin 70 miljoonan euron arvoisen tarjouksen.

Gianluca Di Marzion mukaan Fiorentina on päättänyt olla myymättä pelaajaansa kesken kauden. Fiorentina on vakuuttunut kykenevänsä pitämään Vlahovićin seurassa kauden loppuun saakka.

Toimittajan mukaan Vlahovićin agentti Darko Ristic vaatii pelaajan uudelta seuralta kymmenen miljoonan euron arvoista palkkiota, kun siirto tapahtuu.