Jalkapallon Miesten Suomen Cup palaa tänä vuonna jälleen cup-perinteiden juurille, kun lohkovaiheista päätettiin luopua, ja kilpailu pelataan alusta lähtien cup-muotoisena. Pääsarjajoukkueita tulee myös mukaan jo melko varhain, joten alasarjajoukkueet pääsevät jälleen haastamaan valtakunnan parhaimmistoon lukeutuvia seuroja Suomen Cupissa.

Uudistus on ollut kaivattu ja toivottu, ja se otettiin selkeästi hyvin vastaan. Siitä selkein mahdollinen kiitos on, että kilpailuun ilmoittautui määräaikaan maanantaihin mennessä peräti 314 joukkuetta. Lista ilmoittautuneista joukkueista löytyy täältä.

Suomen Cupissa oli pelannut edellisenä viitenä vuotena alle 100 joukkuetta, mutta nyt osallistujamäärä on suurin 13 vuoteen. Viimeksi 300 osallistuvan joukkueen määrä puhkaistiin vuonna 2009, kun cupissa pelasi 356 joukkuetta. Yli 300 osallistuvaa joukkuetta on Suomen Cupissa ollut harvinaista, mutta raja ylittyi seitsemänä vuonna putkeen vuosina 2003-2009. Ennätys on tiettävästi 392 osallistunutta joukkuetta vuonna 2005.

[readmore from=Suomen-Cup]

Suomen Cupin 1. ja 2. kierrokselle, sekä mahdolliselle tasoittavalle ”0-kierrokselle” osallistuvat joukkueet, joiden sarjataso on Kolmonen tai alempi. Nämä kierrokset pelataan aikahaarukassa 5.2.-3.4. Kolmannelle kierrokselle tulevat mukaan kuusi Veikkausliigan joukkuetta, kaikki 12 Ykkösen joukkuetta sekä kaikki cupiin ilmoittautuneet Kakkosen joukkueet.

Ensimmäisen kierroksen otteluparien arvonta suoritetaan ilmeisesti ensi viikon alussa.

Roni Raunola

@roniraunola
Nyt mukana yli 300 joukkuetta! Tässä odottelee arvontoja sekä ensimmäisiä kierroksia vesi kielellä niin pelaajana kuin katsojana. Viikonlopun FA Cup -matsit kasvattivat kiimaa entisestään - toivottavasti myös meillä tullaan näkemään yllätyksiä. #SuomenCup

Jalkapallon Suomen Cup

@SuomenCup
Päivän lukema on 2⃣5⃣1⃣ - Suomen Cupiin osallistuu upea määrä joukkueita eri puolelta maata! 🔥

Ilmoittautuminen on auki 10. tammikuuta asti. Onhan sinun joukkueesi #mukana? #SuomenCup

palloliitto.fi/jalkapallouuti…

Vorssander

@Vorssander
2022 Suomen Cupiin on ilmoittautunut reilusti yli 300 joukkuetta. Jo tässä vaiheessa voidaan todeta, että uudistus - eli paluu vanhaan - on ollut erittäin onnistunut.

Pitkään sitä jouduttiin odottamaan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
#suomencup #jalkapallokulttuuri