Zlatan Ibrahimovic loukkaantui jälleen – kaudesta tullut rikkonainen

40-vuotias ruotsalaislegenda Zlatan Ibrahimovic koki jälleen loukkaantumisen, kun AC Milan kohtasi sunnuntai-iltana Serie A:ssa Juventuksen. Zlatan linkutti vaihtoon 28. peliminuutilla ja teki tilaa Olivier Giroud’lle.
Mitä ilmeisimmin Zlatanin vamma on akillesjänteessä, sillä hyökkääjä piteli vaihtopenkillä jääpussia akillesjänteensä päällä. Hän kärsi akillesjännevamman myös syyskuussa. Tuolloin häneltä jäi väliin loukkaantumisen vuoksi neljä sarjapeliä ja kaksi Mestarien liigan ottelua.
Myös kauden alussa Zlatanilta jäi kaksi peliä väliin polvivammasta toipuessa. Kahdesta pelistä hän on puolestaan ollut sivussa pelikiellon takia. Kaikkiaan Zlatan on pelannut tällä kaudella 19 ottelussa yhteensä 1 068 minuuttia. Maaleja hän on tehnyt näissä otteluissa kahdeksan. Zlatanin nykyinen sopimus kattaa vain tämän kauden, mutta hänen odotetaan tekevän yksivuotisen jatkopahvin Milanin kanssa kevään aikana.
[readmore from=Ibrahimovic-Zlatan]
Ottelu päättyi maalittomaan 0-0-tasapeliin. Lähempänä voittoa oli AC Milan, joka laukoi neljä kertaa Juventuksen maalia kohtaan. Vierasjoukkue Juventus ei puolestaan saanut laukaustakaan kohti maalia.
Maaottelutauolle lähtiessä AC Milan on Serie A:ssa kolmantena, neljä pistettä ottelun vähemmän pelannutta sarjakärki Interiä jäljessä. Juventus on tällä hetkellä viides.
Lähde: Football-Italia
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Mestarien liiga
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Hirvittävä loukkantuminen seurajoukkueiden MM-kisoissa – Bayern München -tähti pitkälle sairauslomalle?
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”

- Pikkuhuuhkajien EM-pelaaja siirtyy Skotlantiin
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Hirvittävä loukkantuminen seurajoukkueiden MM-kisoissa – Bayern München -tähti pitkälle sairauslomalle?
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Perparim Hetemajlle tarjoutui päävalmentajapesti – ”Tuli nopeammin kuin olin odottanut”
- Bundesliigapelaajan törttöily tallentui kohuvideolle – seura rankaisi isolla kädellä