Chelsea-taituri lopettaa maajoukkueuransa jo 28-vuotiaana – sukset ristissä valmentajan kanssa
Kuva: Getty Images
Chelsean hyökkäävä keskikenttäpelaaja Hakim Ziyech on lopettanut uransa Marokon maajoukkueessa.
Ziyechiä, 28, ei ole nähty Marokon paidassa sitten viime kesäkuun, kun maajoukkueen päävalmentaja Vahid Halilhodžić sanoi, että Ziyech ”kieltäytyi tekemästä töitä” joukkueen eteen.
– Hänen käytöksensä kahdessa edellisessä ottelussa, erityisesti viimeisessä, ei ollut sopivaa maajoukkuepelaajalle, jonka on joukkueen johtajana oltava myönteinen roolimalli, sanoi Halilhodžić tuolloin.
– Hän saapui myöhässä ja jopa kieltäytyi sen jälkeen tekemästä töitä. Sen jälkeen ei ollut järkeä keskustella, sillä valmentajalle vastaus oli jo nähtävissä.
– Pelaaja kieltäytyi pelaamasta sillä verukkeella, että hän on loukkaantunut. Lääkintähenkilökunta teki useita tutkimuksia ja sanoi, että hän voi pelata. Sitten hän kieltäytyi lämmittelemästä toisella puoliajalla, koska hän oli pettynyt vaihtopelaajan rooliin.
– Minulle tuollainen käytös ei ole hyväksyttävää. Maajoukkueessa ei voi huijata. Maajoukkueessa ollaan joko sataprosenttisesti mukana tai sitten ei ollenkaan.
Halilhodžić ei valinnut Ziechiä myöskään hiljattain pelattuun Afrikan mestaruusturnaukseen, vaikka Ziyech on yksi Marokon suurimmista tähdistä.
– Ymmärrän heitä tietenkin, mutta en palaa maajoukkueeseen, kommentoi Ziyech Athleticin mukaan.
– Kyllä, se on lopullinen päätökseni.
Ziyech pelasi A-maajoukkuetasolla 41 ottelua tehden niissä yhteensä 17 maalia.
LUE MYÖS:
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”