Lähde: UEFA valmis siirtämään Mestarien liigan finaalin Venäjältä – Wembley yksi vaihtoehto
Kuva: Getty Images
Kerroimme sunnuntaina, ettei UEFA toistaiseksi harkitse Mestarien liigan finaalin viemistä pois Venäjältä, vaikka Venäjä uhitteleekin erittäin vakavasti sodan aloittamisella Ukrainaa vastaan. Mestarien liigan loppuottelu on määrä pelata 28. toukokuuta Gazprom Arenalla Pietarissa.
Nyt brittitabloidi Daily Star kuitenkin kertoo, että UEFA:ssa tiedostetaan jo, että isäntäkaupunkia ja -maata voi olla pakko vaihtaa, jos Venäjä aloittaa hyökkäyksen Ukrainaan. Daily Starin mukaan yksi mahdollisista vaihtoehdoista uudeksi ottelustadioniksi on Lontoon Wembley – etenkin siinä tapauksessa, jos finaaliin etenisi kaksi englantilaista joukkuetta.
Mestarien liigan loppuottelun isännöinnin arvellaan tuovan kulloisellekin järjestäjäkaupungille yli 72 miljoonan euron tulot.
Viime vuonna finaalipaikkakuntaa vaihdettiin vain kolme viikkoa ennen finaalipäivää. Tuolloin syynä oli koronapandemia. Peli piti pelata Istanbulissa, mutta Turkin koronarajoitusten vuoksi kannattajia ei olisi päästetty matkustamaan finaalipaikkakunnalle. Niinpä finaali päätettiin siirtää Portoon.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”