Miltä kuulostaa? Entinen valioliigahyökkääjä haluaisi nähdä todellisen supertähtien välisen tähdistöottelun Euroopassa
Kuva: Getty Images
Aston Villaa yli kymmenen vuotta edustanut hyökkääjä Gabriel Agbonlahor haluaisi nähdä Euroopassa jonkinlaisen virityksen Pohjois-Amerikassa nähdyistä tähdistöotteluista.
All Stars -viikonloput ovat tuttuja pohjoisamerikkalaisista urheilusarjoista. NBA:ssa ja esimerkiksi NHL:ssä pelataan yhtenä viikonloppuna parhaiden pelaajien välisiä näytösotteluita, minkä lisäksi viikonloppuna nähdään erilaisia kisoja.
Agbonlahor haluaisi nähdä samanlaisen tapahtuman myös Euroopassa, ja nimenomaan jalkapallossa.
– Mielestäni se olisi hyvä idea. Esimerkiksi Valioliigan Euroopan All-Stars-joukkue vastaan Valioliigan maailman All-Stars-joukkue. Minusta se voisi olla hyvää viihdettä, Agbonlahor sanoi TalkSportin lähetyksessä.
Agbonlahor haluaisi nähdä esimerkiksi Cristiano Ronaldon ja Kevin De Bruynen pelaamassa yhdessä esimerkiksi Mohamed Salahia ja muita Euroopan ulkopuolelta tulevia huippunimiä vastaan.
Toisaalta Agbonlahor vei pohdinnan vielä pidemmälle. Agbonlahor ehdotti myös, että Valioliigan tähdistöjoukkue voisi kohdata jonkun toisen sarjan tähdistöjoukkueen.
– Mitä jos Valioliigan 25 parasta pelaaja pelaisivat jonkun toisen sarjan 25 pelaaja vastaa. Esimerkiksi Bundesliigan tai Serie A:n pelaajia vastaan ja tuotot menisivät hyväntekeväisyyteen. Minusta se olisi hyvä idea, Agbonlahor vakuutteli.
Mitä mieltä sinä olet? Haluaisitko nähdä esimerkiksi Valioliigan ja Bundesliigan välisen All-Stars-ottelun? Kerro mielipiteesä Jalkapallon Olohuoneessa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman