Sergei Eremenko löysi uuden seuran Veikkausliigasta – ”Olen ollut jo ulkomailla pelaamassa ja haluan sinne vielä joskus”
Kuva: Juha Tamminen
Helsingin IFK ja keskikenttäpelaaja Sergei Eremenko ovat tehneet sopimuksen kaudesta 2022.
Eremenko, 23, pelasi viime kauden jälkimmäisen puoliskon Veikkausliigaa AC Oulussa lainasopimuksella latvialaisesta Spartaks Jurmalasta.
Hän on urallaan edustanut myös venäläisiä FK Orenburgia ja Spartak Moskovaa, sveitsiläistä FC Baselia, Seinäjoen Jalkapallokerhoa sekä Jaroa, jonka edustusjoukkueessa hän debytoi ollessaan vasta 15-vuotias.
Juniorimaajoukkueissa Eremenko on edustanut Suomea, mutta nykyään edustusoikeus on Venäjän maajoukkueessa.
– On upeat fiilikset jengistä. On ollut kiva tulla tänne, hyvät äijät jengissä, hyvät koutsit ja toiminta on muutenkin mieleeni, kommentoi Eremenko HIFK:n sivuilla.
– Olen pelannut HIFK:ta vastaan monta kertaa, ja tunnelma on aivan erilainen kuin muilla. Vastustajana pelatessa tuntuu, että fanit antaa HIFK:n pelaajille hirveästi energiaa ja todella auttavat jengiä. Nyt on kiva päästä samalle puolelle, ja koitan saada hymyt heidän kasvoilleen omalla tekemiselläni.
– Toivon pystyväni luomaan paljon paikkoja ja osallistumaan paljon pelinrakentamiseen. Olen valmis tekemään kovaa duunia jengin menestymisen eteen myös ilman palloa ja antamaan sata prosenttia itsestäni. Haluan voittaa joka pelin ja joka tilanteen.
– Olen ollut jo ulkomailla pelaamassa ja haluan sinne vielä joskus. Nyt tajuan, kuinka paljon töitä se oikeasti vaatii. Haluankin kehittyä jatkuvasti jokapäiväisellä työllä. Nyt toivon vain hyvää, ehjää kautta HIFK:ssa.
Myös HIFK:n urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström on mielissään uudesta vahvistuksesta.
– Olemme iloisia saadessamme joukkueeseemme lisää taitoa ja rohkeutta sekä yllätyksellisyyttä. Odotamme vahvaa panosta joukkueen hyväksi. Pallollisen osaamisen lisäksi hänellä on paljon kapasiteettia vielä käyttämättä, joten hienoa saada hänen kaltaisensa pelaaja keskikentällemme.
Eremenkon saapumisen myötä HIFK:lla on kasassa 19 pelaajasopimusta tälle kaudelle.
Sergei Eremenko liittyy HIFK:n miehistöön ja tuo taitoa keskikentälle!
Lue Sergein omat kommentit sopimuksesta sivuiltamme osoitteesta hifkfotboll.fi/2022/02/sergei…
#hifkfotboll #engångalltid
Lue Sergein omat kommentit sopimuksesta sivuiltamme osoitteesta hifkfotboll.fi/2022/02/sergei…
#hifkfotboll #engångalltid
LUE MYÖS:
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- Lucas Bergström saattaa menettää pelipaikkansa jo ensi viikolla – ykkösvahdin paluu lähestyy
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi

- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle