Talven 2022 siirtoikkuna on nyt Euroopan suurimpien liigojen osalta sulkeutunut. Pelaajia voi edelleen lähteä seuroista pois, mutta sisäänpäin ei voi enää värvätä kuin sopimuksettomia pelaajia. Toki siirtoikkuna on edelleen auki muun muassa Itävallassa (sulkeutuu 7.2.), Turkissa (8.2.), Sveitsissä (15.2.), Venäjällä (22.2.), Puolassa (28.2.) sekä Norjassa ja Ruotsissa (31.3.).

Koostamme tähän juttuun rahakkaimmat ja muuten tärkeimmät siirrot Euroopan TOP 5 -liigoista sekä muutaman poiminnan muistakin sarjoista. Siirtosummat on otettu Transfermarktista, ja lienevät ainakin joissain tapauksissa arvioita.

Valioliiga

Kun muistetaan, että Newcastlesta tuli lokakuun alussa epävirallisesti ”maailman rikkain jalkapalloseura”, ei ole erityisen suuri yllätys, että sarjassa säilymisestään taisteleva NUFC oli tammikuun siirtoikkunan suurin rahankäyttäjä. Monessa siirtopyrkimyksessään Newcastlen vetovoima ei riittänyt pelaajien houkuttelemiseen, mutta sai se myös joukkuettaan tuntuvasti vahvistettua.

Newcastlen kulutus oli aivan omaa luokkaansa, sillä se maksoi siirtokorvauksia uusista pelaajista 102,1 miljoonaa eikä myynyt ketään pelaajaansa. Toiseksi suurin tuhlaaja oli Liverpool, jonka 45 miljoonaa euroa meni yhteen ja ainoaan pelaajaan.

Vain 12 Valioliigan 20 seurasta maksoi korvauksia uusista pelaajistaan. Muun muassa Manchester United ei hankkinut yhtään uutta pelaajaa. Manchester Cityn siirtosaldo jäi 38 miljoonaa euroa plussan puolelle.

Newcastlen maksamat 30 miljoonaa 30-vuotiaasta uusiseelantilaisesta kärkimiehestä Chris Woodista vaikuttaa aika kovalta ylihinnalta (Transfermarkt arvioi Woodin markkina-arvoksi 6 miljoonaa), mutta brasilialaiseen Bruno Guimarãesiin kohdistuvat erityisen suuret odotukset. Valioliigan rahakkain tammikuusiirto oli kuitenkin Liverpoolin värväämä Guimarãesin maanmies Luis Díaz.

Huomionarvoisia siirtyjiä olivat myös Tottenhamin Juventuksesta lainaama Dejan Kulusevski, Evertoniin Tottenhamista siirtynyt Dele Alli, Aston Villan Barcelonasta lainaama Philippe Coutinho sekä tietysti Brentfordin kiinnittämä Christian Eriksen.

1) Luis Diáz, Porto -> Liverpool (45 milj. €)
2) Bruno Guimarães, Lyon -> Newcastle (42,1 milj. €)
3) Chris Wood, Burnley -> Newcastle (30 milj. €)
3) Lucas Digne, Everton -> Aston Villa (30 milj. €)
5) Vitali Mykolenko, Kiovan Dynamo -> Everton (23,5 milj. €)

Kolumbialainen Luis Díaz oli Valioliigan kallein tammikuuhankinta. Kuva: Getty Images

La Liga

La Ligan seuroista vain yhdeksän maksoi tammikuussa korvauksia uusista pelaajista. Suurin tuhlaaja oli jättiveloissa rypevä FC Barcelona, joka käytti uusiin pelaajiin 55 miljoonaa euroa – tosin vain yhteen pelaajaan. Barcelona kevensi palkkakulujaan lähettämällä pelaajiaan lainalle, mutta koska myyntejä ei tapahtunut, jäi sen saldo mainitut 55 miljoonaa euroa pakkaselle.

Toiseksi eniten rahaa käytti Granada, 10 miljonaa euroa. Real Madridiin ei tullut yhtään uutta pelaajaa, eikä sieltä myöskään lähtenyt ketään.

1) Ferran Torres, Manchester City -> Barcelona (55 milj. €)
2) Matías Arezo, River Plate -> Granada (5 milj. €)
3) Myrto Uzuni, Ferencváros -> Granada (3,5 milj. €)
4) Jesús Corona, Porto -> Sevilla (3 milj. €)
4) Reinildo Mandava, Lille -> Atlético Madrid (3 milj. €)

Monet La Ligan tammikuun nimekkäistä hankinnoista olivat lainasiirtoja, jotka eivät ylläolevaan TOP 5:een yltäneet. Mainittakoon esimerkkeinä Manchester Unitedista Sevillaan siirtynyt Anthony Martial, Barcelonan Wolvesista värväämä Adama Traoré, Valencian hankkimat nuoret Ilaix Moriba ja Bryan Gil sekä Villarrealin Tottenhamista lainaama Giovani Lo Celso.

Barcelona maksoi Ferran Torresista muhkeat 55 miljoonaa euroa. Kuva: Getty Images

Serie A

1) Dusan Vlahovic, Fiorentina -> Juventus (81,6 milj. €)
2) Jonathan Ikoné, Lille -> Fiorentina (14 milj. €)
3) Arthur Cabral, Basel -> Fiorentina (14 milj. €)
4) Denis Zakaria, Borussia Mönchengladbach -> Juventus (8,6 milj. €)
5) Federico Gatti, Frosinone -> Juventus (7,5 milj. €)

Serie A:n siirtoikkunaa dominoi koko maailman tarkasti seuraama 22-vuotias serbialaismaalitykki Dusan Vlahovic, josta tuli samalla globaalisti koko siirtoikkunan kallein pelaaja. Juventus maksoi Vlahovicista enemmän kuin Serie A:n siirtoikkunan 12 seuraavaksi kalleimmasta pelaajasta maksettiin yhteensä.

Fiorentina rikastui Vlahovicin myynnillä melkoisesti, ja hankki yhteensä 28 miljoonalla kaksi varsin potentiaalista 23-vuotiasta korvaajaa.

TOP 5:n lisäksi kiinnostavia siirtoja olivat ainakin Interin Atalantasta lainaama (ostovelvoite) Saksan maajoukkuemies Robin Gosens sekä Atalantan Sampdoriasta hankkima seuran ennätyshankinta Jérémie Boga. Myös Bogan siirto on mallia laina ostovelvoitteella, joten siksi hän ei tässä tilastossa näy.

Juventuksen uusista pelaajista maksamat 97,7 miljoonaa euroa on lähes 20 miljoonaa euroa enemmän kuin 19 muuta Serie A-seuraa kuluttivat tammikuussa yhteensä. Fiorentina jäi 53,6 miljoonaa euroa voitolle.

Bundesliiga

Bundesliigassa eniten rahaa käytti säilymisestään kamppaileva Wolfsburg, 23,68 miljoonaa euroa. Wolfsburg kuitenkin myös myi pelaajiaan, joten sen ”pakkaslukema” on vasta toiseksi suurin. Eniten miinukselle jäi 16,36 miljoonalla eurollaan Augsburg. Kuuden seuran siirtosaldo jäi plussan puolelle. Joukossa on myös Bayern München neljällä miljoonallaan.

1) Ricardo Pepi, FC Dallas -> Augsburg (16,36 milj. €)
2) Jonas Wind, FC Kööpenhamina, Wolfsburg (12 milj. €)
3) Kevin Paredes, DC United -> Wolfsburg (6,68 milj. €)
4) Marvin Friedrich, Union Berlin -> Borussia Mönchengladbach (5,5 milj. €)
5) Max Kruse, Union Berlin -> Wolfsburg (5 milj. €)

Bundesliigan siirtolistan kärkipää kuhisee mielenkiintoisia tulevaisuuden nimiä, sillä sekä USA:n maajoukkuehyökkääjä ja Augsburgin ennätyshankinta Ricardo Pepi että Kevin Paredes ovat vasta 18-vuotiaita. Tanskan maajoukkuehyökkääjä Jonas Wind on puolestaan paukutellut Kööpenhaminassa kovia maalimääriä.

Windin ja hyvää kautta pelaavasta Union Berlinistä vanhaan seuraansa Wolfsburgiin palanneen kokeneen Max Krusen on määrä paikata Burnleyyn siirtyneen hollantilaisen Wout Weghorstin jättämää aukkoa. Kiinnostava hankinta on myös Bayer Leverkusenin iranilaiskärki Sardar Azmoun, jonka Werkself sai edullisesti neljällä miljoonalla, koska Azmounin sopimus Zenitin kanssa oli päättymässä ensi kesänä.

Augsburgin ennätyshankinta Ricardo Pepi oli Bundesliigan kallein siirto. Kuva: Getty Images)

Ligue 1

1) Romain Faivre, Brest -> Lyon (15 milj. €)
2) Vanderson, Grêmio -> Monaco (11 milj. €)
3) Jens Cajuste, Midtjylland -> Reims (10 milj. €)
4) Billal Brahimi, Angers -> Nice (7 milj. €)
4) Edon Zhegrova, Basel -> Lille (7 milj. €)

Ranskan siirtoikkunan ykköspaikka meni 23-vuotiaalle keskikenttämiehelle Romain Faivrelle, josta Lyon maksoi 15 miljoonaa. Vaisuhkoa kautta pelaava Lyon vahvistui lisäksi myös Tanguy Ndombélélla, joka palasi lainasiirrolla Tottenhamista takaisin kotiin. Valovoimainen siirto oli myös Kiinasta ilmaissiirrolla Marseilleen saapunut Cédric Bakambu. Reimsissä on suuria odotuksia nuorta ruotsalaista Jens Cajustea kohtaan.

Lyon oli Ranskassa sekä eniten rahaa käyttänyt että eniten pelaajamyynneistä netonnut seura, ja sen saldo jäikin yli 25 miljoonaa euroa plussalle. PSG:n tulos oli plus-miinus-nolla.

Muut Euroopan liigat

1) Yuri Alberto, Internacional -> Zenit (20 milj. €)
2) David Neres, Ajax -> Shakhtar Donetsk (12 milj. €)
3) Galeno, Braga -> Porto (9 milj. €)
4) Shamar Nicholson, RSC Charleroi -> Moskovan Spartak (8 milj. €)
4) Júnior Alonso, Atlético-MG -> Krasnodar (8 milj. €)