Veikkausliigan avauskierroksella merkittävät jäähyväiset – arvostettu huipputuomari aloittaa uudessa tärkeässä toimessa
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan avauskierroksella huhtikuun alussa koetaan merkittävät jäähyväiset, sillä yksi Suomen arvostetuimmista erotuomareista, Mattias Gestranius viheltää tuolloin tuomariuransa viimeisen ottelun. Viimeisen kansainvälisen ottelunsa usein europeleissä nähty Gestranius tuomitsee puolestaan maaliskuussa.
43-vuotiaan Gestraniuksen ura jatkuu tuomaroinnin parissa edelleen, sillä hän aloittaa tänään maanantaina Palloliiton palveluksessa huippuerotuomarien valmentajana. Pesti on määräaikainen ja ulottuu vuoden 2024 loppuun. Tehtävä on Palloliitossa kokonaan uusi.
Johan Holmqvist puolestaan aloittaa tänään Palloliiton erotuomaripäällikkönä vakituisessa työsuhteessa. Hän toimi samassa tehtävässä myös jo vuosina 2010-2017. Holmqvistin edeltävä Jouni Hyytiä siirtyi syksyllä Venäjän jalkapalloliiton apulaispäälliköksi. Palloliitto kertoi nimityksistä kotisivuillaan.
Molempien rekrytointien tavoitteena on Palloliiton tiedotteen mukaan ”suomalaisen erotuomaritoiminnan kehittäminen, erotuomareiden määrän kasvattaminen ja erotuomareiden työn arvostuksen kehittäminen”.
Kuudesti vuoden erotuomarina palkittu Gestranius on tuominnut Veikkausliigassa noin 250 ottelua. Hän on myös ensimmäinen VAR-koulutuksen saanut suomalainen erotuomari. Gestranius on uudesta tehtävästään innoissaan.
[readmore from=Gestranius-Mattias]
– Sanotaan, että kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Tuntuu mahtavalta tarttua uuteen haasteeseen. Tulen suoraan jalkapallokentältä töihin, ja tuon varmasti sellaista omatoimista kokemusta huippuerotuomaritoiminnasta sekä kansallisesti että kansainvälisesti, josta on paljon hyötyä ja joka täydentää erotuomaritoimintoa mainiosti, Gestranius uskoo.
Gestranius on jakanut oikeutta yli kymmenessä Eurooppa-liigan ottelussa (ja lukuisia karsintavaiheen otteluita päälle), parissa Mestarien liigan lohkovaiheen pelissä sekä useissa Euroopan arvokisakarsintapeleissä.
LUE MYÖS:
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Lucas Bergström saattaa menettää pelipaikkansa jo ensi viikolla – ykkösvahdin paluu lähestyy