Christian Eriksenin paluu Tanskan A-maajoukkuetehtäviin myöhästyy sittenkin

Tanskan jalkapalloliitto tiedotti, ettei Christian Eriksen liity muiden pelaajien tapaan maajoukkueen mukaan maanantaina.
Eriksen antoi positiivisen koronatestituloksen ja on toistaiseksi karanteenissa Englannissa.
Eriksen kutsuttiin hiljattain mukaan Tanskan A-maajoukkueeseen ensimmäistä kertaa sitten viime kesän, kun hänen sydämensä pysähtyi Tanskan ja Huuhkajien välisessä EM-kisaottelussa. Eriksen oli lopulta sivussa pelikentiltä yli puolen vuoden ajan.
Tanskan jalkapalloliitto ilmoitti toivovansa Eriksenin voivan liittyä maajoukkueen matkaan myöhemmin tällä viikolla antaessaan negatiivisen testituloksen. Tanska kohtaa maaliskuun maajoukkuetauolla harjoitusotteluissa Hollannin ja Serbian.
Eriksenille asennettiin kesällä sydämentahdistin. Internazionale päätyi purkamaan Eriksenin sopimuksen joulukuussa, sillä Italiassa ei saa pelata sydämentahdistimen kanssa. Eriksen siirtyi tammi-helmikuun vaihteessa vapaana agenttina Brentfordin riveihin. Eriksen on päässyt kentälle kolmessa sarjaottelussa, joissa on syntynyt yhteensä yksi maalisyöttö.
Eriksen on pelannut komealla urallaan 109 A-maaottelua Tanskan paidassa. Hän on tehnyt 36 maalia maajoukkueessa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen