Katso: Brasilialaislegenda Roberto Carlos hyppäsi pubijoukkueen riveihin yhden ottelun ajaksi
Kuva: Getty Images
Brittiläinen pubijoukkue pelasi perjantaina ikimuistoisen ottelun, kun se sai brasilialaislegenda Roberto Carlosin riveihinsä.
Shropshiren kreivikunnasta ponnistava, paikallisen pubin mukaan nimetty The Bull In The Barnen joukkue osallistui eBayssa unelmasiirtoarpajaisiin ja voitti 48-vuotiaan brassilegendan yhden ottelun ajaksi riveihinsä.
– Viidellä punnalla voi osallistua arvontaan, josta voi saada ammattilaispelaajan joukkueeseensa. Yksi jätkistämme sanoi ryhmäkeskustelussa, että ”kokeillaan sitä”, ja lopulta voitimme sen, kommentoi hyökkääjä ja seuran sihteeri Matthew Brown BBC Radio Shropshirelle tammikuussa.
– Perjantaina iltapäivällä valmentajamme Ed Speller lähetti viestin, jossa hän kertoi, että voitimme kilpailun, eikä kukaan meistä uskonut häntä. Luulimme, että hän huijaa meitä.
– Menin ulos perjantai-iltana ja heräsin lauantaina hieman kipeän pään kanssa, ja sain viestejä ihmisiltä, joissa sanottiin ”ovatko puheet Roberto Carlosista totta?” Siinä vaiheessa ajattelin, että se ei ole voinut tapahtua, ”se on vain unta”.
Kolminkertaisesta Mestarien liigan voittajasta ja entisestä maailmanmestarista ei ollut kuitenkaan nostamaan joukkuettaan voittoon. Carlos aloitti ottelun penkiltä, mutta teki pelin loppuvaiheessa pilkusta maalin 3-4-tappiossa.
Roberto Carlos has won the World Cup, Copa América and the Champions League...
Now he's also scored a penalty for a Shrewsbury & District Sunday League side.
Now he's also scored a penalty for a Shrewsbury & District Sunday League side.
Brazil legend Roberto Carlos turned out for Shrewsbury side Bull in the Barne United today as part of a raffle to help disadvantaged young people 
Imagine turning up to play one of the best left-backs of all time
Imagine turning up to play one of the best left-backs of all time
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu

- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina