Roman Eremenko oli jo tehdä paluun Jaro-paitaan viikonloppuna – päävalmentaja paljasti, missä mennään: ”Se on nyt hänestä itsestään kiinni”

Kuva: Juha Tamminen
Roman Eremenko on lähellä paluuta kasvattajaseuraansa Pietarsaaren Jaroon, kuten uutisoimme jo tammikuussa. Jaron päävalmentaja Jimmy Wargh myönsi, että Eremenko oli jo lähellä tehdä paluun Ykköscupin ottelussa SJK Akatemiaa vastaan.
Eremenko harjoitteli talvilomaviikon Jaron kanssa vieraillessaan perheensä kanssa Pietarsaaressa. Wargh oli tarjonnut Eremenkolle mahdollisuutta pelata viime lauantaina SJK Akatemiaa vastaan testipelaajan statuksella. Pelaaminen kariutui viime hetkillä Eremenkon perheen matkasuunnitelmien takia.
– Se oli lähellä, että hän olisi muuttanut paluumatkan päivämäärää päivällä tai kahdella, jotta olisi voinut pelata SJK Akatemiaa vastaan. Lopulta hän kuitenkin matkusti jo perjantaina takaisin Helsinkiin. Kerroin hänelle suoraan, että hän voi pelata toisen 45-minuuttisen testipelaajana kentällä, jos haluaa. Matkasuunnitelmat eivät muuttuneet, joten tällä kertaa ei nyt onnistunut, Wargh kertoi puhelimitse SuomiFutis-sivustolle.
Tällä hetkellä Eremenkon paluu Jaroon vaikuttaa todennäköiseltä. Jaro on kasannut varsin nimekkään ryhmän Ykköseen ja selkeänä tavoitteena on nousu Veikkausliigaan. Joukkueesta löytyvät muun muassa Veikkausliigasta tutut Emile Paul Tendeng, Severi Kähkönen sekä Jacob Bushue.
– Se on nyt hänestä itsestään kiinni.
– Minun ymmärrykseni mukaan, jos hän Suomessa pelaa, niin todennäköisyys, että hän pelaisi Jarossa on suuri. Se on ihan ”fifty-fifty”, nähdäänkö hänet kesällä Jaron paidassa, Wargh arvioi.
Warghin mukaan Eremenko on hyvässä kunnossa, vaikka vielä ei täysistä ysikymppisistä puhuttaisikaan.
– Sanotaan näin, että ei tarvitse miettiä, mahtuisiko pelaamaan. Sitten toki pitäisi miettiä, pelaako hiljalleen ensin 45 minuuttia, sitten tunnin ja näin. Sen verran hyvä hän on harjoituksissa, että ei tarvitse kyllä epäillä, etteikö hän voisi dominoida Ykkösessä, Wargh avasi Eremenkon pelikuntoa.
Wargh korostaa, että Jaron nousutavoite on linjattu jo ilman Eremenkoa. On kuitenkin selvää, että Eremenkon kaltainen vahvistus nostaisi Jaron osakkeita entisestään.
– Jos saisimme sellaisen tähden kuin Eremenkon, niin kyllä se mielestäni nostaisi meidät ykkössuosikiksi nousutaistelussa. Sen verran paljon laatua hän toisi viimeiselle kolmannekselle.
Eremenkon saapuminen olisi iso asia myös Jarolle ja koko Pietarsaarelle.
[readmore from=eremenko-roman]
– Veikkaan, että kotipeleissä olisi vähintään 200-300 katsojaa enemmän joka pelissä.
Aikataulu Eremenkon suhteen on hyvin liukuva. Wargh korostaa, että asiassa edetään täysin Eremenkon ehdoilla.
– Veikkaan, että siinä vaiheessa kun siirrymme nurmelle, eli toukokuussa jossain vaiheessa puhutaan uudestaan asiasta. Hän mieluummin pelaisi nurmella kuin tekonurmella.
Wargh korosti myös, että Jaron kunnianhimoinen tavoite liiganoususta kiinnostaa Eremenkoa.
– Se kiinnostaa häntä. Hän haluaa auttaa meitä.
LUE MYÖS:
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Casper Terhon valmentaja vaihtumassa Belgiassa
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Casper Terhon valmentaja vaihtumassa Belgiassa
- Glen Kamaran Rennes suunnittelee valmentajanvaihdosta – tässä ykkösvaihtoehto uudeksi valmentajaksi