Sami Khedira: Cristiano Ronaldo löi treeneissä vetoa 100 eurosta tai viinipullosta – ”Jos hän häviää, hän suuttuu”
Saksan vuoden 2014 maailmanmestari Sami Khedira sanoo, että Cristiano Ronaldolla oli tapana lyödä vetoa Juventuksen harjoituksissa, koska kunnianhimoinen portugalilaistähti halusi voittaa kaikessa.
Khedira, 34, ja Ronaldo, 37, pelasivat yhdessä Real Madridissa ja Juventuksessa, mutta Khedira lopetti uransa viime vuonna ja Ronaldo edustaa nykyään Manchester Unitedia.
Viisinkertainen Ballon d’Or -voittaja on kasvanut Khediran mukaan ihmisenä, mutta Ronaldon voitonnälkä on aina ollut läsnä.
– Tapasin kaksi Cristianoa. Ensimmäinen oli Real Madridissa. Hän oli vielä hieman nuori, hieman epävarmempi ja itsekkäämpi, kommentoi Khedira The Gabs & Juls Show’ssa Goalin mukaan.
– Hän ei ollut itsekäs huonolla tavalla, vain sillä tavalla kuin nuoret hyökkääjät yleensä ovat. Hänen oli löydettävä luonteensa.
– Ja sitten oli toinen Cristiano Juventuksessa. Hän oli siellä paljon enemmän johtaja
– Hänen egonsa ja itsekkyytensä ajoivat häntä yhä tekemään maaleja, mutta hän työnsi enemmän joukkuekavereitaan eteenpäin ja auttoi heitä kehittymään.
– Kentän ulkopuolella hän oli paljon rennompi ja kypsempi, mutta kentällä hän oli aina keskittynyt ja yhtä intensiivinen.
– Sen näki jo ensimmäisenä päivänä [harjoituksissa]. Hän oli niin kilpailuhenkinen. Hän halusi lyödä vetoa vaikkapa 100 eurosta tai viinipullosta. Hän on kilpailija, ja jos hän häviää, hän suuttuu. Joten kukaan ei halua tuottaa hänelle pettymystä.
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”

- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa