Töölössä kasa kauniita maaleja – Viime kauden vaikean loukkaantumisen selättänyt HJK-pelaaja avasi maalitilinsä liigassa kahden maalin pelillä
Kuva: Juha Tamminen
Kansallisen Liigan kauden 2022 avauskierros on nyt pelattu. Kierros päättyi Helsingissä HJK:n ja Åland Unitedin väliseen huippuotteluun. Vastakkain olivat siis viime kauden neljäs ja kolmas, joita molempia on povattu puolustavan mestarin KuPS:n kärkihaastajiksi.
Avausviikonlopun suurinta yleisöä – 325 katsojaa – hemmoteltiin kaikkiaan kuudella maalilla. Åland United teki molemmat osumansa kulmapotkuista, tekijöinään puolustajat Helena Bozic ja Anna Westerlund. Pelin ensimmäisestä, toisesta, neljännestä ja viidennestä maalista vastasi kuitenkin HJK, joka juhli kotikentällään 4-2-voittoa.
HJK:n hyökkäyspään johtavat pelaajat aloittivat kauden huippuvireisenä. Jo Suomen Cupissa maaleilla ilakoineet Ria Karjalainen ja Veera Hellman (8 maalia viidessä pelissä kummallekin) heiluttivat verkkoja nytkin, ja myös PK-35 Vantaasta saapunut 17-vuotias Oona Sevenius sai heti maalihanansa auki.
19-vuotiaalle Hellmanille onnistumiset tekivät varmasti hyvää, sillä 1-0- ja 4-1-maalit olivat hänen ensimmäisensä Kansallisessa Liigassa. Hellman pelasi viime kaudella vain neljä ottelua Kansallisessa Liigassa ennen kuin loukkaantuminen päätti kauden jo toukokuussa. Nyt, uran viidennessä pääsarjapelissä syntyi komeasti kaksi hienoa maalia.
Avauskierroksella ei varsinaisia yllätyksiä nähty, mutta mukavasti 25 maalia, eli keskimäärin viisi maalia per peli. Ehkä merkittävin ja vähiten odotettu tulos oli Hongan peräti neljän maalin tappio PK-35:ttä vastaan. Tulos ei lupaa hyvää nuorentuneen Hongan kaudelle. Sarjanousijoista NJS pelasi 3-3-tasapelin HPS:ää vastaan ja ONS taipui niukasti 1-2 PK-35 Vantaan vieraana.
Kansallisen Liigan kausi jatkuu ensi lauantaina neljällä ottelulla. Ottelun HJK-Åland United maalit ovat nähtävissä alla olevissa Twitter-klipeissä. Ennen ensi viikonloppua voi vielä tutustua Kansallisen Liigan ennakkojuttuihimme: yleisiin joukkuenäkymiin, kauden kovimpiin pelaajasiirtoihin sekä Näkökulma-tekstiin Kansallisen Liigan tulevaisuuden näkymistä.
EDIT: Jutun otsikkoa on muokattu 27.3. kello 18.59. Veera Hellmanin varsinainen pelipaikka on keskikentällä, ei hyökkäyksessä.
Huippuottelussa HJK-Åland United myös maalihanat auki! Talvella hirmuvireessä ollut Ria Karjalainen nostaa pallon nätisti verkkoon 
#KansallinenLiiga #HJK #ÅlandUnited
HJK siirtyy 2-0-johtoon. Maalin viimeistelee Veera Hellman. Mahtavan esityön osumaan tekee Essi Sainio 
#KansallinenLiiga #HJK #ÅlandUnited
Alakynnessä ollut Åland United saa tärkeän kavennuksen kulmapotkusta. Mieletön pusku Helena Božićin toimesta 

#KansallinenLiiga #HJK #ÅlandUnited
HJK siirtyy Oona Seveniuksen maalilla 3-1-johtoon aivan ensimmäisen jakson lopussa!
Toivottavasti Åland Unitedin maalivahti Matilda Nurmi on kunnossa kovan tällin jälkeen
#KansallinenLiiga #HJK #ÅlandUnited
Ratkaisun makua Helsingissä. HJK 4-1-johtoon Veera Hellmanin toisella maalilla
#KansallinenLiiga #HJK #ÅlandUnited
Åland United osuu toistamiseen kulmapotkusta vielä kamppailun lopussa. Loppulukemat Helsingissä 4-2 #KansallinenLiiga #HJK #ÅlandUnited
Kerrassaan upeiden maalien avauskierros on nyt takana! Tässä vielä kertauksena tulokset. #KansallinenLiiga #PeliYhdistääMeidät
LUE MYÖS:
- Huuhkajista tuttu hyökkääjä löysi uuden seuran – pian vastassa Cristiano Ronaldo
- KuPS jäi jälleen ilman voittoa – HJK haki pisteen Kuopiosta
- Hämmentävä tilanne – suurseurasta eronnut valmentaja palasikin töihin
- Veikkausliigasta tuttu José Riveiro saanut AIK:n hyvään iskuun – valittiin Allsvenskanin kuukauden valmentajaksi
- Jättisummalla Veikkausliigan jättänyt Ilari Kangasniemi debytoi Leicesterissä
- Otto Ruopille ensimmäinen tehopiste Bundesliigassa
- AC Oulu debytoi loppuunmyydyllä uudella stadionillaan – IF Gnistan oli tyly vieras
- Ville Koski iski ensimmäisen maalinsa La Ligassa
- Palloliitto: Miesten Suomen Cupin finaalia ei keskeytetty sairauskohtausten takia
- Opettaja vaihtoi karttakepin OnlyFansiin ja jalkapalloon – yksi piirre ulkonäössä kiinnitti huomion
- Huuhkajista tuttu hyökkääjä löysi uuden seuran – pian vastassa Cristiano Ronaldo
- Jättisummalla Veikkausliigan jättänyt Ilari Kangasniemi debytoi Leicesterissä
- Palloliitto: Miesten Suomen Cupin finaalia ei keskeytetty sairauskohtausten takia
- Otto Ruopille ensimmäinen tehopiste Bundesliigassa
- KuPS jäi jälleen ilman voittoa – HJK haki pisteen Kuopiosta
- Hämmentävä tilanne – suurseurasta eronnut valmentaja palasikin töihin
- Kroaattipelaaja keksi täysin uuden tavan huijata vastustajaa
- 16-vuotias keskikenttäpelaaja loisti Mestarien liigassa – asiantuntijalta hurja vertaus
- Opettaja vaihtoi karttakepin OnlyFansiin ja jalkapalloon – yksi piirre ulkonäössä kiinnitti huomion
- AC Oulu debytoi loppuunmyydyllä uudella stadionillaan – IF Gnistan oli tyly vieras
