Christian Eriksen on tehnyt näyttävän paluun ammattilaisjalkapalloilun pariin.

Viime kesänä sydämenpysähdyksen EM-turnauksen alkulohko-ottelussa saanut Eriksen, 30, solmi tammikuussa sopimuksen Brentfordin kanssa ja on esiintynyt edukseen.

Brentford on voittanut kaikki neljä otteluaan, joissa Eriksen on ollut nimettynä avauskokoonpanoon. Tehoja tanskalaispelaaja on iskenyt yhden maalin ja maalisyötön verran.

Maaliskuussa Eriksen palasi myös Tanskan maajoukkueeseen ja onnistui maalinteossa sekä Hollanti- että Serbia-otteluissa.

Eriksenin pätkäpesti Brentfordin kanssa kattaa kuluvan kauden loppuun. Hänen ensi kauden seuransa on vielä mysteeri, mutta ottajia riittää.

The Northern Echon mukaan Eriksenin allekirjoituksen perässä on useampi Valioliiga-seura. Tähän listaan kuuluvat muun muassa Tottenham, West Ham ja Everton, mutta ”paalupaikalla” on tällä hetkellä ökyrikkaiden saudien omistukseen viime vuoden lopulla siirtynyt Newcastle.

Newcastle on tehnyt omistajavaihdoksen jälkeen suuria satsauksia. Seura hankki tammikuussa neljä pelaajaa ja maksoi heistä yhteensä yli 100 miljoonaa euroa. Kesän siirtoikkunassa Newcastlen odotetaan jopa tuplaavan kulutuksensa.