Pikkuhuuhkajien toppari nollasi Malmön tähdet – valittiin kierroksen tähdistöön

Pikkuhuuhkajien luottotoppari Robin Tihi, 20, siirtyi täksi kaudeksi lainalle Värnamoon suurseura AIK:sta. Näin Tihi sai jatkaa pelaamista Allsvenskanissa, mutta huomattavasti suuremmalla vastuulla kuin tukholmalaisseurassa olisi ollut tarjolla.
Täydet minuutit Pikkuhuuhkajien kaikissa seitsemässä EM-karsintaottelussa pelannut Tihi onkin saanut sarjanousija Värnamon otteluissa valtavasti vastuuta. Hän pelasi Ruotsin Cupin kahdessa ottelussa täydet minuutit – muun muassa Malmöä vastaan – ja on ollut Värnamon avauksessa kaikissa neljässä Allsvenskan-ottelussa, pelaten kolmesti täyden 90-minuuttisen.
Värnamon pistepussi on täyttynyt niukanlaisesti, sillä neljän pelin saldona on vain kaksi 0-0-tasapeleistä kotikentällä tullutta pistettä. Niistä jälkimmäinen oli silti hieno saavutus, sillä Värnamo piti hallitsevan mestarin Malmön maaleitta.
Tihi pärjäsi tontillaan loistavasti, ja nollasi Malmön nimekkäät hyökkääjät Ola Toivosen, Jo Inge Bergetin ja Isaac Kiese Thelinin. Etenkin Kiese Thelin oli tiukasti Tihin pihdeissä. Onnistunut pimentäminen noteerattiin, ja Tihi valittiin ensimmäisenä Värnamon pelaajana Allsvenskanin kierroksen tähdistöön.
– On tietysti sääli, ettemme saaneet tehtyä maalia emmekä saaneet pelistä kolmea pistettä, etenkin kotikentällä, kunnianhimoinen Tihi sanoi Discovery+:n haastattelussa pelin jälkeen.
– Olemme nyt pitäneet kahdesti nollan kotikentällä, joten sanoisin, että työskentelemme hyvin yhdessä puolustuksessa.
Tihi kertoi myös olevansa erittäin tyytyväinen tammikuiseen lainaseuran valintaansa.
– Minusta se oli täysosuma. Tämä on hieno kaupunki, hieno joukkue ja täällä on hieno valmennusryhmä. Kaikki on kuin tehty minua varten.
Lähde: Fotbolldirekt
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Miten heilahtavat siirtomarkkinat? Saudi-Arabian liigan suunnitelma hätkähdyttää – yhteiseen rahastoon kammottava määrä rahaa
- Barcelona selvitti Wolfsburgin tyrmäysalun, juhlii toista Mestarien liigan voittoa – katso kohokohdat
- PSG virallisti Lionel Messin jäähyväiset
- Huuhkajapuolustaja jättää seuransa Puolassa
- Zlatan Ibrahimovicin ja AC Milanin yhteinen taival päättyy
- Napolin sensaatiotähti valittiin Serie A:n parhaaksi pelaajaksi
- Andrés Iniesta saattaa siirtyä Argentiinaan – vanha joukkuetoveri houkuttelee: ”Soitin hänelle”
- Tuttosport: Juventus saattaa sittenkin antaa potkut päävalmentajalleen – tässä ykköskorvaajaehdokas
- Marco Asensio siirtymässä jättipalkalla PSG:hen – seuran entinen pelaaja kyseenalaistaa ratkaisun: ”Tulee tänne vääristä syistä”
- Relevo: Kylian Mbappé ei aio aktivoida PSG-sopimuksensa viimeistä vuotta – Real Madrid valmis tekemään tarjouksen yhdellä ehdolla
- Relevo: Kylian Mbappé ei aio aktivoida PSG-sopimuksensa viimeistä vuotta – Real Madrid valmis tekemään tarjouksen yhdellä ehdolla
- Sergio Ramos poistuu myös Pariisista: ”Nämä ovat hyvästit”
- Huuhkajapuolustaja jättää seuransa Puolassa
- Zlatan Ibrahimovicin ja AC Milanin yhteinen taival päättyy
- Marco Asensio siirtymässä jättipalkalla PSG:hen – seuran entinen pelaaja kyseenalaistaa ratkaisun: ”Tulee tänne vääristä syistä”
- PSG virallisti Lionel Messin jäähyväiset
- AC Milanin tähdelle pitkä jatkosopimus – sisältää jättimäisen ulosostopykälän
- Zlatan Ibrahimovic ei ole valmis eläkkeelle – yksi asia huolestuttaa ruotsalaisveteraania
- Napolin sensaatiotähti valittiin Serie A:n parhaaksi pelaajaksi
- Tuttosport: Juventus saattaa sittenkin antaa potkut päävalmentajalleen – tässä ykköskorvaajaehdokas