Suomessa tehtiin historiaa – Bitcoinkeskus FC Hakan sponsoriksi
Bitcoinkeskus.com on yksi FC Hakan pääyhteistyökumppaneista kaudelle 2022. Kyseessä on tiettävästi Suomen ensimmäinen Bitcoin-aiheinen sponsorointi palloilulajien pääsarjatasolla.
Bitcoinkeskus on vuonna 2017 perustettu suomenkielinen verkkosivu. Nykyisin brändi näkyy myös Youtubessa sekä muilla somealustoilla.
Yhteys FC Hakaan löytyi Bitcoinkeskuksen omistajien kautta. Heistä Kimmo Kuparinen on tuttu henkilö Valkeakoskella muun muassa padelkenttien rakentajana.
– Olimme kartoittaneet mahdollisuuksia urheiluseurojen sponsorointiin talven mittaan. FC Haka oli yksi potentiaalisista vaihtoehdoista, Kuparinen kertoo tiedotteessa.
– Tulimme Olli Huttusen kanssa alusta asti hyvin juttuun. FC Hakalla oli yksi pääyhteistyökumppanin paikka auki, ja loppu on historiaa.
Bitcoin on saanut viime vuosina palstatilaa Suomen mediassa, mutta alan sponsorisopimuksia ei ole juuri nähty. Suomalaisia yrityksiä on vain kourallinen, ja panostukset suunnataan usein digitaaliseen viestintään. Bitcoinkeskus halusi saada näkyvyyttä myös perinteisin keinoin.
– Tämä on valtavan hieno askel Bitcoinkeskuksen historiassa, sivuston perustaja Antti Hyppänen kommentoi tiedotteessa.
– On mahtavaa päästä mukaan sponsoroimaan perinteikästä futisseuraa ja saada näkyvyyttä jalkapallon pääsarjatasolla.
Bitcoinkeskuksen missiona on kasvattaa suomalaisten ymmärrystä kryptovaluutoista sekä alan ilmiöistä. Sivuston materiaali on täysin ilmaista. Bitcoinkeskus toivoo näkyvyyden lisäävän suomalaisten kiinnostusta kryptovaluuttoja kohtaan.
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa