Vastustaja valitti Bayern Münchenin 18 sekunnin ylivoimasta – Julian Nagelsmann ”ei pysty ymmärtämään”

Bayern Münchenin ja SC Freiburgin välisessä bundesliigaottelussa tapahtui lauantaina erikoinen ja harvinainen tapahtuma. Bayernin vaihtotapahtuman yhteydessä kentälle jäi vähäksi aikaa 11 kenttäpelaajaa ennen kuin virhe huomattiin. Lopullisen tarkastelun jälkeen ylivoiman kellotettiin kestäneen 18 sekuntia.
Bayern voitti ottelun 4-1 eikä lyhyen ylivoiman aikana ehtinyt tapahtua mitään merkittävää. Siitä huolimatta Freiburg on jättänyt valituksen ottelusta. Keskiviikkoisen Mestarien liigan ottelun alla pidetyssä lehdistötilaisuudessa medialle puhunut Bayern-valmentaja Julian Nagelsmann ei pystynyt käsittämään Freiburgin toimintaa.
– Henkilökohtaisesti en pysty ymmärtämään, että Freiburg teki niin. Eivät he olisi tehneet 18 sekunnissa kahta maalia eivätkä ehkä yhtäkään, Nagelsmann totesi.
– Henkilökohtaisesti en olisi tehnyt valitusta. Minusta tuntuu, että nyt haetaan pisteitä hyödyntämällä kolmannen osapuolen virhettä fanien tai sponsorien taholta tulevan paineen takia.
– En tiedä, voiko taputtaa itseään olalle, jos pääsee europeleihin sellaisten kolmen pisteen ansiosta, joita ei ole varsinaisesti urheilullisesti voittanut. Itse en olisi silloin niin onnellinen. Sen vuoksi olisin viestinyt omalle seuralleni, ettemme jätä sellaisesta valitusta.
[readmore from=Bayern-München]
Bayern Münchenin johtokunnan puheenjohtaja Oliver Kahn kommentoi jo, ettei usko Bayernin menettävän voittoaan. Nagelsmann ei ollut asiasta aivan yhtä varma.
– En suhtaudu tähän niin rennosti kuin johtokunnan puheenjohtajamme. Sanon sen rehellisesti, Nagelsmann vastasi.
Välttämättä päätöstä ottelun kohtalosta ei tehdä vielä tällä viikolla, vaan mahdollisesti vasta seuraavan bundesliigakierroksen jälkeen.
Lähde: Transfermarkt
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oliver Antman puhui tulevaisuudestaan: ”Jos jotain hyvää ilmaantuu…”
- Haastattelu: HJK:n urheilujohtaja Petri Vuorinen kertoi miten pelaajatarkkailu on muuttunut vuosien saatossa – näin pelaajia hankitaan HJK:hon
- Haastattelu: Miika Nuutinen kokee HJK:n hyökkäyspelaamisen kehittyneen
- Lucas Bergströmin tilanne helpottumassa – Mallorca myymässä ykkösmaalivahtinsa
- Romano: Bayer Leverkusen ja AS Monaco lähellä yhteisymmärrystä Lukas Hradeckyn siirrosta
- KuPS romahti Mestarien liigan karsinnoissa – europelit jatkuvat Eurooppa-liigan puolella
- Lissabonissa ei aikailtu: Sporting paljasti Viktor Gyökeresin korvaajan
- Tässä on maailman paras saari jalkapallossa
- Virallista: FC Haka antoi potkut Andy Smithille
- Bild: Bayer Leverkusen hylkäsi AS Monacon tarjouksen Lukas Hradeckysta