29-vuotiaana kuolleen hollantilaispelaajan kuolinsyystä karua lisätietoa – kävi läpi tupla-amputaatiota jouduttuaan sukulaisen pahoinpitelemäksi
Kuva: Getty Images
Kerroimme maanantaina, että kolminkertainen hollannin- ja bulgarianmestari Jody Lukoki oli kuollut vain 29 vuoden ikäisenä. Lukoki voitti mestaruuksiaan kasvattajaseurassaan Ajaxissa sekä Bulgarian suurseura Ludogorets Razgradissa.
Vielä tuolloin hyökkääjän kuolinsyytä ei kerrottu julkisuuteen, mutta nyt Het Parool on kertonut kuolemaan liittyen dramaattisia lisätietoja. Lehden mukaan Lukoki joutui ennen kuolemaansa sairaalaan hänen omien sukulaisensa pahoinpideltyä hänet.
Lukoki oli menneenä viikonloppuna juhlissa Almeressa ja joutui tappeluun kahden serkkunsa ja yhden ystävänsä kanssa. Tappelu oli sen verran raju, että Lukoki päätti mennä sairaalaan vaikean päänsäryn sekä ankaran polvikivun vuoksi.
Lääkärit havaitsivat nopeasti, että Lukokin jalassa oli niin sitkeä tulehdus, että jalka pitäisi amputoida. Lisäksi hän kärsi happivajeesta. Lehden lähteen mukaan se saattoi johtua ilokaasuriippuvuudesta tai sen liikakäytöstä.
Lukoki oli leikkauksen jälkeisessä koomassa, kun hänen sydämensä pysähtyi maanantaiaamuna kello kuudelta. Tapahtumahetkellä häntä valmisteltiin myös käsivarren amputaatioon.
Poliisi on vahvistanut, että tappelusta tehtiin rikosilmoitus, mutta tarkempia yksityiskohtia se ei ole kommentoinut. Nyt edessä on ruumiinavaus, jonka avulla on tarkoitus selvittää, liittyikö Lukokin kuolema suoraan viikonloppuna käytyyn tappeluun.
Lukoki palasi viime kesänä Turkista takaisin Hollantiin ja teki kaksivuotisen sopimuksen Twenten kanssa. Hän ei kuitenkaan pelannut Twentessä peliäkään polvivamman vuoksi. Sopimus purettiin, kun Lukoki sai tammikuun lopussa tuomion perheväkivallasta. Hän oli juuri toipunut polvivammastaan, kun viikonlopun tappelu kotibileissä tapahtui.
Lähde: NL Times
LUE MYÖS:
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Lucas Bergström saattaa menettää pelipaikkansa jo ensi viikolla – ykkösvahdin paluu lähestyy