AC Milanin mestarivalmentaja uskoo Zlatan Ibrahimovicin uran jatkuvan: ”Sen takia hänet leikattiin”
Moni on arvellut, että ruotsalaistähti Zlatan Ibrahimovicin pelaajaura saattoi päättyä AC Milanin mestaruusjuhliin, kun selvisi, että Zlatan joutui polvileikkaukseen, joka päätti hänen koko futisvuotensa 2022. Milanin mestarivalmentaja Stefano Pioli kuitenkin uskoo, että Zlatan vielä kentillä nähdään.
– Hän ei malttanut odottaa veitsen alle pääsemistä, sillä hän on kärsinyt kaikki nämä kuukaudet, Pioli totesi Rai 3:n ohjelmassa Che Tempo Che Fa.
– Sen takia Ibrahimovic leikattiin, koska hän halusi jatkaa pelaamista ja hänellä on vielä paljon annettavaa.
56-vuotias Pioli kehui vuolaasti Zlatanin merkitystä joukkueelleen ja valmentajalle itselleen.
– Zlatan auttoi minua kasvamaan. Hän antoi koko joukkueelle asennetta ja uskoa. Hän on älykkäin ja helpoiten tykättävä ihminen, jonka minä jalkapallon parista tunnen, Pioli lausahti.
[readmore from=Ibrahimovic-Zlatan]
Kun Pioli aloitti työnsä AC Milanissa lokakuussa 2019, tuli punamustista jo 13. italialaisseura, jota hän on aikuisten ammattilaistasolla valmentanut. Tämän kauden Serie A -voitto oli Piolille kuitenkin vasta uran ensimmäinen pokaali. Se kelpasi myös hänen äidilleen, joka on aiemmin arvostellut poikaansa sitä, ettei tämä ollut voittanut valmentajana mitään.
– Äitini on hyvin onnellinen. Hän on sitkeä antamaan minulle neuvoja ja tarkka siitä, että hän pukee sen ystävälliseen muotoon. Hänen kritiikkinsä on aina rakentavaa, ja joskus hän on todellakin oikeassa, Pioli kuvaili äitiään.
Lähde: Football-Italia
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Huuhkajien Robert Taylorille uusi sopimus
- Kuusinkertainen Ranskan mestari hakeutuu konkurssiin
- Ilves nappasi suuren päänahan europeleissä – KuPS hävisi kotonaan
- Juventus myymässä laitahyökkääjänsä AS Romaan miltei 30 miljoonalla eurolla
- Argentiinan päävalmentaja Javier Mascherano ymmällään: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista sirkusta”
- Olympialaisissa vakoiluskandaali – valmentajia passitettiin kotiin
- Yle: Tapio Suominen on kuollut
- Olympiafutis alkaa! Tässä suurimmat suosikit, tähdet ja tv-tiedot
- Ilves kutsui keskikenttäpelaajan takaisin toisesta veikkausliigaseurasta
- Hollannin EM-hyökkääjä saattaa vaihtaa maisemaa kesällä