Miten ”Benjamin Buttonin” uran jatkon nyt käy? – Zlatan kävi polvileikkauksessa

Serie A:n mestariksi AC Milanin kanssa palannut ruotsalaislegenda Zlatan Ibrahimovic ei osannut vielä mestaruusjuhlien jälkimainingeissa sanoa, jatkuuko ura edelleen vai jäikö kauden päätöskierros 40-vuotiaan hyökkääjän uran päätepisteeksi. Jatkosuunnitelmat ovat nyt kuitenkin saaneet selvää takapakkia siitä, että Zlatan on käynyt polvileikkauksessa.
AC Milan tiedotti keskiviikkona, että Ibrahimovicille suorittiin polven tähystysleikkaus lyonilaisessa sairaalassa. Edessä on 7-8 kuukauden toipumisaika, joten jos Zlatan päättää uraansa jatkaa, voi hän pelata seuraavan kerran aikaisintaan tammikuussa.
Milan kertoi, että leikkauspöydälle joutuminen on ollut tiedossa jo pitkään. Zlatan kärsi tämän kauden aikana lukuisista loukkaantumista. Häneltä jäi erilaisten terveyshuolien vuoksi väliin kaikkiaan 18 ottelua.
[readmore from=Ibrahimovic-Zlatan]
Zlatanin sopimus AC Milanin kanssa umpeutuu kesäkuun lopussa. Hän on itse verrannut itseään fiktiiviseen elokuvahahmoon ”Benjamin Buttoniin”, joka syntyi vanhuksena ja eli elämäänsä ”lopusta alkuun”. Sillä Zlatan viittasi siihen, että hän vain parantaa vanhetessaan. Hyökkääjä sai pelata uraansa todella pitkään ennen vakavia loukkaantumisia, mutta viime vuosien aikana sellaisetkin ovat alkaneet kiusata.
Lähde: Football-Italia
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan