Ángel di Marían maajoukkueura päättyy MM-kisoihin – Argentiinan valmentaja kehuu Lionel Messiä ”aiempaa paremmaksi”

Argentiinan maajoukkueen luottopelaajiin iät ja ajat lukeutunut Ángel di María aikoo lopettaa pelit Albicelesten paidassa marras-joulukuussa Qatarissa pelattavien MM-kisojen jälkeen. 34-vuotias pelintekijä kertoi asiasta Argentiinan maajoukkueen tiedotustilaisuudessa.
– Luulen, että MM-kisojen jälkeen on aika lopettaa. Meillä on monia poika, jotka ovat jo maajoukkuetasoa ja kehittyvät edelleen. Näen heidät joka kerta. He näyttävät pikkuhiljaa olevansa mahtavalla tasolla niin seura- kuin maajoukkueessakin, Di María kehui.
– Olisi vähän itsekästä minulta vetäytyä niin monen vuoden jälkeen nyt, kun MM-kisat ovat jo niin lähellä. MM-kisoissa haluan olla vielä mukana. Mutta sen jälkeen väistyn varmasti sivummalle.
Di María on pelanut urallaan jo 121 A-maaottelua (24 maalia). Debyyttinsä hän teki MM-karsintaottelussa Paraguayta vastaan vuonna 2008. Se on vielä auki, missä seurajoukkueessa Di María ensi kaudella. PSG:ssä hän ei jatka. Ainakin Juventus on mainittu kiinnostuneiden seurojen joukossa.
Di María puhui medialle keskiviikkoisen ”Finalissiman” ennakoinnin yhteydessä. Etelä-Amerikan hallitseva mestari Argentiina kohtaa ottelussa hallitsevan euroopanmestarin Italian. Wembleyllä pelattava peli alkaa kello 21.45 Suomen aikaa, ja sitä voi seurata C Morelta.
[readmore from=Di-Maria-Angel]
Argentiinan maajoukkuevalmentaja Lionel Scaloni kehui median edustajille myös Argentiinan johtotähteä Lionel Messiä. Messin kausi PSG:ssä ei ollut niin tehokas kuin mihin on totuttu, mutta valmentajan mielestä Messi on nyt monipuolisempi ja kypsempi.
– Hän (Messi) on paljon parempi pelaaja kuin aiemmin, kun hän ohitti kaikki ja teki, mitä halusi, Scaloni totesi.
– Hän on nyt vanhempi ja kokeneempi. Kypsyys on tärkeää kenelle tahansa. Nyt Messi ymmärtää peliä paremmin.
Lähde: Sport
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ruotsi antoi myrskyvaroituksen EM-kisoissa – altavastaajasta tullut pelote suurille: ”Joukkueet ovat avaamassa silmänsä”
- Entinen Liverpool-tähti jättää Saudi-Arabian kentät
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Entinen Liverpool-tähti jättää Saudi-Arabian kentät
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”