Ihmisoikeusjärjestöltä jämäkkä vaatimus FIFA:lle – satojen miljoonien korvaukset Qatarin MM-kisoja rakentaneille

Qatarin MM-kisojen alkuun on tänään aikaa kuusi kuukautta ja kaksi päivää. Kisat ovat kenties koko MM-kisahistorian poleemisimmat, sillä niiden myöntämistä Qatarille on arvosteltu muun muassa korruption, ilmastotekijöiden ja urheilullisten syiden vuoksi.
Suurin kritiikki on kuitenkin aina kohdistunut ihmisoikeuskysymyksiin, sillä Qatarin kisojen rakennustyöläisten on raportoitu tehneen töitään ”orjuutta muistuttavissa olosuhteissa”, pienellä korvauksella pitkiä päiviä kuumuudesta kärsien. Guardianin taannoin julkaistussa raportissa arveltiin, että noin 6 500 ihmistä on menettänyt henkensä stadioneja ja infrastruktuuria rakennettaessa.
Nyt kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Amnesty International onkin esittänyt kansainväliselle jalkapalloliitolle FIFA:lle jämäkän vaatimuksen. Amnestyn mielestä FIFA:n pitäisi korvamerkitä ainakin 440 miljoonan dollarin (415 miljoonaa euroa) summa korvaukseksi Qatarissa ihmisoikeusloukkauksia kokeneille sadoilletuhansille vierastyöläisille.
Summa muodostuu siitä, että 440 miljoonaa dollaria on yhtä paljon rahaa kuin se, paljonko FIFA jakaa palkintosummina MM-kisojen osallistujamaille. Amnestyn mielestä FIFA on korvausvelvollinen, sillä se tiesi Qatarin olosuhteista myöntäessään sille kisat vuonna 2010, muttei vaatinut minkäänlaisia parannuksia työntekijöiden suojaksi.
– Ottaen huomioon maan ihmisoikeusloukkaukset, FIFA tiesi – tai sen olisi pitänyt tietää – niistä selvistä riskeistä työntekijöille, kun se myönsi turnauksen Qatarille. Siitä huolimatta Qatarin hakemuksen arvioinnissa ei ollut ainuttakaan mainintaa työntekijöiden oikeuksista tai ihmisoikeuksista, eikä työntekijöiden suojelemiseksi asetettu mitään ehtoja. FIFA on tehnyt aivan liian vähän pienentääkseen niitä riskejä, Amnesty pääsihteeri Agnès Callamard kommentoi avoimessa kirjeessä.
– Sulkemalla silmänsä ennustettavilta ihmisoikeusrikkomuksilta ja epäonnistumalla estämään niitä FIFA edesauttoi vierastyöläisten laajamittaista hyväksikäyttöä MM-kisoihin liittyvissä projekteissa Qatarissa, paljon muussakin kuin stadionien ja virallisten hotellien rakentamisessa.
[readmore from=jalkapallon-MM2022]
Amnestyn mielestä 440 miljoonaa dollaria on minimisumma, joka tarvitaan työntekijöille korvaamiseksi sekä sellaisten aloitteiden tukemiseksi, jotka suojelevat työntekijöiden oikeuksia tulevaisuudessa.
– Vaikka menneitä rikkomuksia onkin myöhäistä enää pyyhkiä pois, FIFA ja Qatar voivat ja niiden pitäisi toimia estääkseen tulevia rikkomuksia tapahtumasta. Korvausten maksaminen turnauksen toteuttamisen eteen paljon antaneille työntekijöille sekä tällaisen hyväksikäytön estäminen enää ikinä tulevaisuudessa, voisi olla merkittävä käännekohta FIFA:n ihmisoikeuksien kunnioittamiseen sitoutumisessa, Callamard jatkoi.
Amnesty pitää sen ehdotusta korvaussummasta kohtuullisena, sillä sen mukaan FIFA saa MM-lopputurnauksesta kaikkiaan kuuden miljardin dollarin (5,67 miljardia euroa) tulot.
Said @AgnesCallamard, @amnesty's Secretary General:
amnestyusa.org/reports/fifa-s…
FIFA Should Match $440M World Cup Prize Money to Fund Major Compensation Program for Abused Migrant...
FIFA indisputably contributed to the widespread abuse of migrant workers involved in World Cup-related projects in Qatar, far beyond the stadiums and official hotels.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Ajaxin pelaaja löi fania pelin jälkeen: ”Ihmiset luulevat, että he voivat huutaa mitä tahansa”
- HSV:n kannattajat juhlivat sarjanousua kentällä – sitten tapahtui jotain odottamatonta ja juhlat peruuntuivat
- GdS: Luis Enrique pyytää Napolia odottamaan – herättänyt kiinnostusta myös muissa suurseuroissa
- PSG:n maalivahti Sergio Rico vakavassa onnettomuudessa – kiidätettiin tajuttomana sairaalaan
- SalPa-puolustaja torjui laukauksen päällään ja sai siitä hyvästä punaisen kortin – ”Menee suoraan sanottuna v***tuksen puolelle”
- Surullinen ajankuva: PSG:n mestarijoukkuetta oli lentokentällä vastassa kolme kannattajaa
- Näin päättyi Venezian kausi – mitä tekee Joel Pohjanpalo?
- Qatarin MM-kisojen lahjusskandaalista ensimmäinen syyte Ranskassa
- Lionel Messi sai haltuunsa jalkapallon halutuimman ennätyksen – saavutuksen taustalla muutos huippujalkapalloilun luonteessa
- Cristiano Ronaldon kausi päättyi karmealla tavalla
- Cristiano Ronaldon kausi päättyi karmealla tavalla
- Surullinen ajankuva: PSG:n mestarijoukkuetta oli lentokentällä vastassa kolme kannattajaa
- SalPa-puolustaja torjui laukauksen päällään ja sai siitä hyvästä punaisen kortin – ”Menee suoraan sanottuna v***tuksen puolelle”
- HSV:n kannattajat juhlivat sarjanousua kentällä – sitten tapahtui jotain odottamatonta ja juhlat peruuntuivat
- Bundesliigan mestaruuden voittanut Bayern München antoi potkut toimitusjohtajalleen ja jalkapallojohtajalleen
- Ajaxin pelaaja löi fania pelin jälkeen: ”Ihmiset luulevat, että he voivat huutaa mitä tahansa”
- Näin päättyi Venezian kausi – mitä tekee Joel Pohjanpalo?
- PSG:n maalivahti Sergio Rico vakavassa onnettomuudessa – kiidätettiin tajuttomana sairaalaan
- Lionel Messi vei PSG:n mestaruuteen ja ylsi kahteen uskomattomaan ennätykseen – rikotaanko näitä koskaan?
- Bayern-legenda Thomas Müller teki Bundesliigan historiaa