Kakkosessa nähtiin komea osuma lähes keskiympyrästä – maali osa tylyjä murskajaisia
Kuva: Getty Images
Kakkosen A-lohkon maanantain ottelussa KuPS Akatemia-JIPPO nähtiin todella komea maali. Siitä vastasi vierasjoukkueen Lari Liukkonen, kun pelattiin ottelun 29. minuuttia.
Liukkonen riisti pallon KuPS Akatemian pelaajalta keskiympyrässä ja lähti itse kokeilemaan vain metrin tai kaksi ympyrän ulkopuolelta. Hän luultavasti huomasi, että kotijoukkueen maalivahti Miika Töyräs oli ulkona maaliltaan ja rohkea sijoitus liiteli useiden kymmenien metrien matkan aivan yläriman alle.
Liukkosen komean maalin voi katsoa tämän linkin takaa Twitteristä.
JIPPO siirtyi Liukkosen maalilla jo 4-1-johtoon ottelussa, mutta ei sekään mihinkään riittänyt. Loppunumeroiksi muodostui nimittäin murskaavasti 1-7, joten Kuopiosta oli varmasti mukavaa körötellä takaisin Joensuuhun.
Toni Tahvanainen teki ottelussa kolme maalia, Miro Turunen kaksi ja Liukkonen sekä Ryohei Fujimura yhden. Lohkon nousijasuosikiksi povattu JIPPO on aloittanut kautensa hyvin, sillä kahden pelin saldo on täydet kuusi pistettä. Lisäksi JIPPO on raivannut tiensä Suomen Cupissa 32 parhaan joukkoon.
VOITTO!!

JIPPO voittaa kauden toisen sarjaottelunsa KuPS Akatemiaa vastaan upeasti lukemin 1-7 (1-5)

Lue lisää ottelusta @KarjalainenFi !
To . Tahvanainen

Turunen

Fujimura
Liukkonen
#jippo #kakkonen #asennepunaisella
@fotomik

LUE MYÖS:
- Suurseura joutui hämmentävän rituaalin kohteeksi – natsihuudot johtivat pidätyksiin
- Donald Trump voi jäädä historian ainoaksi Fifan rauhanpalkinnon saajaksi
- Vieraskannattajat aiheuttivat ongelmia KuPSin pelissä
- KuPS kolmen ottelun tappioputkessa – Miika Nuutinen: ”Jalkapallo laittaa välillä eteen kiperiä tilanteita”
- MTV: Jarkko Wissin aika SJK:ssa ohi – uusi luotsi selvillä
- ”Järkyttävä esitys jälleen” – fanien mitta täyttymässä Huuhkajat-peluriin
- Näin Fabinho kommentoi KuPS-ottelua – puheeksi nousi myös Man City
- Mohamed Salah löylytti KuPSia – Petteri Pennanen: ”Hyvä esimerkki, miksi…”
- KuPSin Joslyn Luyeye-Lutumba: Tulimme voittamaan emmekä ihailemaan vastustajia
- Trabzonspor-luotsi kehui KuPSia: ”Taistelivat hyvin”
- ”Järkyttävä esitys jälleen” – fanien mitta täyttymässä Huuhkajat-peluriin
- MTV: Jarkko Wissin aika SJK:ssa ohi – uusi luotsi selvillä
- Mohamed Salah löylytti KuPSia – Petteri Pennanen: ”Hyvä esimerkki, miksi…”
- Lukas Hradecky torjui voiton europelistä
- Trabzonspor-luotsi kehui KuPSia: ”Taistelivat hyvin”
- Näin Fabinho kommentoi KuPS-ottelua – puheeksi nousi myös Man City
- Harry Kanen tulevaisuudesta tipahti jättiuutinen – teki ison päätöksen
- Huuhkajien Miro Tenholle uusi sopimus
- BBC: Euroopan futispomot haluavat Arsène Wengerin Fifan johtoon: ”Kyse ei ole rahasta, statuksesta tai egosta”
- KuPS kolmen ottelun tappioputkessa – Miika Nuutinen: ”Jalkapallo laittaa välillä eteen kiperiä tilanteita”