Katso: Huuhkajien Rasmus Schüller teki kaukolaukauksella ensimmäisen maalinsa Djurgårdenissa

Huuhkajien keskikenttäpelaaja Rasmus Schüller on tehnyt ensimmäisen maalinsa nykyisen seurajoukkueensa Djurgårdens IF:n paidassa. 30-vuotias Schüller onnistui, kun Djurgården voitti Allsvenskanissa Varbergin 4-0.
Suomalainen pelasi Djurgårdenin avauskokoonpanossa, kuten hän useimmiten terveenä ollessaan tekee. Ensimmäisen kerran hänen nimensä päätyi ottelupöytäkirjan merkinnäksi 56. minuutilla, kun hänelle nostettiin keltainen kortti. 67. peliminuutilla Schüller juhli kuitenkin maalia.
Djurgårdenin hyökkäys vyöryi vasemmalta, ja pallo päätyi purun kautta Schüllerille noin 20 metriin. Hän ei empinyt, vaan ampui vastapallosta pelivälineen tarkasti alanurkkaan. Schüllerin maalilla tukholmalaisseura siirtyi ottelussa 3-0-johtoon.
Juttu jatkuu alla olevan twiitin jälkeen.
Ottelu oli kaudeksi 2021 Djurgårdeniin siirtyneelle Schüllerille 40:s nykyisessä seurassaan. Aiemmin tilastoihin oli kirjattu yksi syöttömerkintä.
Ensimmäinen Allsvenskan-maali se ei kuitenkaan ollut, sillä Schüller teki Häckenille yhden maalin Allsvenskan-kaudella 2016. Yhtään yli yhden maalin kautta hän ei ole ulkomailla – Ruotsissa ja MLS:ssä – pelatessaan vielä pelannut, mutta Veikkausliigan yhden kauden maaliennätys on komea: seitsemän maalia HJK:ssa kaudella 2013.
59 A-maaottelussaan Schüller ei ole vielä maalia tehnyt, joten sunnuntainen osuma oli hänen ensimmäisensä virallisissa otteluissa 20 kuukauteen. Viimeksi ”Rade” maalasi syyskuussa 2020 RoPS:n verkkoon vielä HJK:ssa pelatessaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan