Katso: Lipun ostaneet kannattajat eivät päässeet sisään UCL-finaaliin – paikallinen poliisi käytti pippurisumutetta
Kuva: Getty Images
Real Madridin ja Liverpoolin välisen Mestarien liigan finaalin olisi alun perin pitänyt käynnistyä lauantai-iltana klo 22.00, mutta lopulta loppuottelu potkaistiin käyntiin vasta klo 22.36.
Finaalin alkamisajankohtaa piti siirtää eteenpäin lopulta yli puolella tunnilla Stade de Francen edustalla tapahtuneiden välikohtauksien vuoksi. Tuhannet kannattajat eivät päässeet ajoissa stadionille. Kannattajien sisäänotossa kesti niin kauan, että lopulta ihmiset alkoivat rynnimään sisään stadionille aitojen yli.
Myös sadat – ellei tuhannet – ilman lippua olleet kannattajat pääsivät sisään stadionille ja juoksivat järjestyksenvalvojien ohi katsomoon.
Stade de Francen edustalla paikallinen poliisi käytti muun muassa pippurisumutetta kannattajiin, jotka olivat ostaneet pääsylipun, mutta eivät olleet päässeet sekamelskan seurauksena sisään stadionille.
RMC:n mukaan stadionin edustalla on myös ryöstetty kannattajia noin puoli tuntia ennen alkuperäistä alkamisajankohtaa.
Parhaillaan Pariisin poliisi on Liverpoolin kannattajien fan zonella noin 15 kilometrin päässä Stade de Francesta.
Violente charge policière dans un bar à proximité de la fan zone de Liverpool à Nation, la situation dégénère. Les personnes en terrasse reçoivent des coups de matraques. #Liverpool #LIVRMA #LiverpoolVsRealMadrid
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegenda poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Virallista: Juventus sai havittelemansa ykköshyökkääjän – joukkueen pisin pelaaja
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?
- Valioliigassa ennätyssiirto!
- Antonio Rüdiger lopettaa uransa Saksan maajoukkueessa
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Romano: Juventus täräyttää siirtopaukun, mutta asiassa on iso mutta
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Romano: Juventus täräyttää siirtopaukun, mutta asiassa on iso mutta
- Toimittaja: HJK-puolustaja siirtyy Ruotsiin – tuttu suomalaisluotsi odottaa
- Liverpool teki seurahistoriansa toiseksi kalleimman hankinnan
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Veikkausliigan ”supermaanantai” lunasti kaikki odotukset – uudet hankinnat loistivat
- Lionel Messi: tämän takia maajoukkueura päättyy
- Siirtosaaga maaliin – Djurgården maksoi viidennen sarjatason pelaajasta kaksi miljoonaa euroa
- Entisen Ballon d’Or -voittajan sopimus ollaan purkamassa – tilalle tuotiin nuorempi hyökkääjä
- Lukas Hradecky nollasi Marseillen – AS Monaco nousi Ligue 1:n kärkipaikalle