Veikkausliigaa johtavan KuPS:n toimitusjohtaja Jarmo Heiskasen toiminta on puhuttanut sen jälkeen, kun Savon Sanomat julkaisi lauantaina Heiskasta käsittelevän lehtijutun. Heiskasen on sanottu käyttäytyneen epäasiallisesti. Myös alkoholinkäytön on sanottu olleen Heiskaselle ongelma. Hänen kerrottiin nauttineen alkoholia työpaikallaan ja solvanneen ravintolassa humaltuneena erästä seuran toiminnassa mukana ollutta naista.

Savon Sanomien jutussa kuvaillaan, että KuPS:n johdossa vallitsee ”vahva pelon ilmapiiri”. Nimettömän haastatellun mukaan Heiskasen käytös on ollut ”mielivaltaista”. Häntä syytetään myös uhkailusta ja henkisestä väkivallasta. Lisäksi KuPS:n talousjohtamista kuvaillaan leväperäiseksi.

Savon Sanomien juttu löytyy täältä. Maksumuuria ei jutussa ole.

Maanantaina KuPS julkaisi kotisivuillaan Heiskasen itse laatiman tiedotteen. Toimitusjohtajan mukaan Savon Sanomat oli jättänyt jutustaan pois olennaisia seikkoja, ja siksi hän päätti tuoda niitä oma-aloitteisesti julki. Heiskasen vastineen voi lukea kokonaisuudessaan täältä.

Alkoholiongelman Heiskanen kiistää.

– Käytin aiemmin alkoholia, mutta kiistän, että minulla olisi alkoholiongelma tai että alkoholi olisi vaikuttanut työni tekemiseen. En ole myöskään ottanut alkoholia yli puoleen vuoteen, hän selvitti.

Erityisesti Jarmo Heiskanen kommentoi Savon Sanomien esiin nostamaa ravintolaepisodia. Se tapahtui KuPS Oy:n taustajoukkojen viime kauden päättäjäisissä. Sanaharkan toinen osapuoli oli KuPS Oy:n entisen hallituksen naispuolinen jäsen. Näin Heiskanen kuvailee illan tapahtumia:

– Siirryimme istumaan kahdestaan erilleen muista ihmisistä. Kävimme kahdenvälisen keskustelun menneistä tapahtumista, muun muassa naisen toiminnasta pyrkimyksessä vaihtaa KuPS Oy:n toimitusjohtaja.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti on tehnyt vuosien ajan urheilullisesti menestyksekästä yhteistyötä KuPS:ssa toimitusjohtaja Jarmo Heiskasen kanssa. Kuva: Juha Tamminen

– Kiivaan keskustelun aikana nainen nousi yllättäen ylös nostaen samalla pöytää. Paikalla ollut seurueemme jäsen kehotti naista rauhoittumaan. Palasin tämän jälkeen istumaan omalle paikalleni muiden seuraan.

– Nainen kuitenkin seurasi perässäni tuoden puhelimensa lähietäisyydelle kasvoistani ja provosoi minua riitelemään, uhaten jakavansa kuvaamansa materiaalin sosiaaliseen mediaan ja tiedostusvälineille. Tässä tilanteessa sanoin hänelle ”painu vi***un” muutaman kerran.

– Viimeisellä kerralla, kun hän ei lopettanut kuvaamista, nousin ylös paikaltani toistaen vastaavat sanat. Tällöin myös muut paikallaolijat pyysivät naista poistumaan, minkä jälkeen hän myös poistui paikalta. Tapahtuneella oli useita silminnäkijöitä, jotka vahvistavat edellä kuvatun.

[readmore from=KuPS]

Heiskanen myöntää, ettei hänen kielenkäyttönsä ollut tilanteessa asianmukaista ja pyytää sitä anteeksi. Lisäksi hän pyytää anteeksi ”kaikilta, joille hän on mahdollisesti käytöksellään aiheuttanut mielipahaa.”

Savon Sanomien jutussa riidan osapuolena ollut nainen kiistää provosoineensa Heiskasta:

- Höpöhöpö! Heiskanen hyökkäsi heti, kun näki minut ja jatkoi sillä linjalla, kunnes poistuin. Olin hyvin yllättänyt ja järkyttynyt hänen käytöksestään.

Palloliiton puheenjohtaja ja KuPS:n pääomistaja Ari Lahti kommentoi Heiskasesta esitettyjä väitteitä sunnuntaina MTV:lle (juttu täällä).

– Suhtaudumme asiaan toki äärimmäisen vakavasti – ja kuten jo totesin, olemme puuttuneet aiemmin esille tulleisiin epäkohtiin. Minulle on tärkeää, että Heiskasella on henkilöstön ja nykyisen hallituksen tuki. On myös muistettava, että Heiskanen on tehnyt erinomaista työtä kehittäessään KuPSin toimintaa eteenpäin, Lahti totesi MTV:lle.

Jarmo Heiskanen on toiminut KuPS:n toimitusjohtajana vuodesta 2010 lähtien. KuPS:n kotisivuilla julkaistiin lauantaina tiedote, jossa seuran toimistotyöntekijät sekä edustusjoukkueiden pelaajat ja valmennustiimit ilmaisevat tukensa Heiskaselle. Tiedotteessa kuvaillaan Heiskaseen kohdistuvia syytöksiä ”ajojahdiksi” ja ”maalittamiseksi”.