Kuusi maalia ja jatkoaika! – Internazionale ja Juventus ratkaisivat Coppa Italian mestaruuden pitkän kaavan kautta
Kuva: Getty Images
Coppa Italian finaali pelattiin keskiviikkona Roomassa Stadio Olimpicolla.
Juventus ja Inter kohtasivat toisensa keskiviikkoillan loppuottelussa. Inter voitti ottelun 4-2 ja voitti samalla ensimmäistä kertaa Coppan mestaruuden sitten kevään 2011.
Finaalitappion myötä Juventus pelaa ensimmäisen pokaalittoman kautensa sitten kauden 2010-11.
Finaali sai vauhdikkaan lähdön, kun jo kuudennella minuutilla Nicolò Barella vei upealla laukauksellaan Interin johtoon. Barella sai pallon itselleen boksin läheisyydessä laidalla, leikkasi sisään ja laukoi pelivälineen vastustamattomasti ohi Juventuksen maalia vartioineen Mattia Perinin.
Molemmilla joukkueilla oli laadukkaita maalipaikkoja avausjaksolla, mutta tauolle mentiin Interin johdossa.
Ottelun kuva kääntyi pikaisesti toisen jakson alussa. Juventus nousi tasoihin 50. minuutilla, kun Alex Sandro laukoi boksin rajalta pallon ohi Samir Handanovicin. Hieman ennen avausjakson loppua kentälle vaihdettu Álvaro Morata yritti ohjata pallon verkkoon ja tuuletti voimakkaasti maalia, mutta lopulta se merkittiin Sandrolle.
Vain muutamaa minuuttia myöhemmin Juventus siirtyi johtoon. Se riisti pallon ja lähti nopeasti vastahyökkäykseen. Paulo Dybala lähetti Dušan Vlahovićin pystyjuoksuun. Serbialaiskärki laukoi pallon aluksi Handanovicin kasvoihin, josta se kimposi hänelle toistamiseen, eikä huippumaalintekijä epäonnistunut toista kertaa. 2-1.
Inter haki vimmatusti tasoitusmaalia ja sai sen aikaan kymmenisen minuuttia ennen täyttä aikaa. Lautaro Martínezin jalat sotkeutuivat Leonardo Bonuccin jalkoihin boksissa ja pallo vietiin pilkulle. Hakan Çalhanoğlu laukoi pallon varmasti maalin kattoon ja toi milanolaiset jälleen peliin mukaan. Ottelu eteni jatkoajalle.
Interille vihellettiin jatkoajalla toinen rangaistuspotku, kun Matthijs de Ligt kaatoi boksin sisällä Stefan de Vrijn. Ivan Perišić laukoi rangaistuspotkun varmasti maaliin. 2-3. Muutamaa minuuttia myöhemmin nähtiin illan komein täysosuma. Perišić sai pallon itselleen boksin rajalla ja laukoi sen ilmasta hienosti takakulmaan ja pisti samalla finaalin pakettiin.
Hetki Perišićin jälkimmäisen maalin jälkeen Juventuksen päävalmentaja Massimiliano Allegri sai oikeudenjakajalta punaisen kortin ja luotsi lähetettiin pukukoppiin.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet