Kylian Mbappén jatkosopimuksella yllättävä hyötyjä – AS Monaco nettoaa jättisumman

Viikonlopun suuri jalkapallouutinen oli se, että Kylian Mbappé solmi PSG:n kanssa kolmivuotisen jatkosopimuksen. Yleisesti oli uskottu jo pitkään, että Mbappé siirtyisi tänä kesänä Real Madridiin, mutta PSG:n äärimmäisen rahakas jatkotarjous sai hyökkääjän jäämään Pariisiin.
Mbappén päätöksellä on myös yllättävä hyötyjä, nimittäin Ranskan Ligue 1:n kolmanneksi sijoittunut AS Monaco. Monaco nimittäin nettoaa PSG:ltä vielä 35 miljoonan euron korvauksen.
Mbappé siirtyi Monacosta PSG:hen kesällä 2017 lainasopimuksella, johon sisältyi 145 miljoonan euron ostovelvoite. Kontrahtiin kirjattiin lisäksi pykälä, että jos Mbappé solmii PSG:n kanssa jatkosopimuksen tai myy hänet toiseen seuraan, nousee summa vielä 35 miljoonalla eurolla. Nyt tuo pykälä siis aktivoituu.
[readmore from=Mbappe-Kylian]
Mbappén lopulliseksi siirtosummaksi muodostuu näin ollen 180 miljoonaa euroa. Se tekee hänestä yksin jalkapallohistorian toiseksi kalleimman pelaajan. Ykköspaikkaa pitää seuratoveri Neymar, josta PSG maksoi Barcelonalle 222 miljoonaa euroa vuonna 2017. Aiemmin Mbappé jakoi kakkospaikkaa Philippe Coutinhon kanssa. Barcelona maksoi Coutinhosta Liverpoolille samaiset 145 miljoonaa euroa tammikuussa 2018.
Välillä Ranskassa huhuttiin sellaistakin, että PSG odottaisi Mbappén kanssa heinäkuun alkua, ja tekisi tämän kanssa sopimuksen vasta, kun edellinen sopimus olisi päättynyt. Näin PSG olisi säästänyt tämän 35 miljoonan euron korvauksen, sillä Mbappé olisi ollut virallisesti vapaa agentti. Ilmeisesti tällaista riskiä ei kuitenkaan haluttu ottaa, vaan Mbappén nimi saatiin papereihin jo viime lauantaina.
Lähde: AS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ranskan kaikkien aikojen maalipyssyn ura Jenkeissä päättyi sopimuksen purkuun: ”Pelityyli ei sopinut minulle”
- Helmarit niukkaan voittoon EM-kisojen avausottelussa
- FF Jaro tarjosi jättiyllätyksen HJK:n vieraana – ratkaisijaksi nousi 17-vuotias lupaus
- Napoli vahvistamassa hyökkäystään jälleen
- KTP hankki ruotsalaisen veljeskaksikon
- Virallista: Bayer Leverkusen teki ison hankinnan Liverpoolista
- Helmareille valtava takaisku EM-avauksen alla
- Skandaali Saksan yli 50-vuotiaiden sarjassa: Union Berlin syyttää paikallisvastustajaansa sopupelistä
- Uskomattomia tapahtumia Kolumbiassa: Valioliiga-legenda ei pystynyt enää juoksemaan, ampui silti joukkueensa mestaruuteen
- Inter-kapteeni Lautaro Martínez kurmotti joukkuekaveriaan medialle
- Ranskan kaikkien aikojen maalipyssyn ura Jenkeissä päättyi sopimuksen purkuun: ”Pelityyli ei sopinut minulle”
- FF Jaro tarjosi jättiyllätyksen HJK:n vieraana – ratkaisijaksi nousi 17-vuotias lupaus
- Uskomattomia tapahtumia Kolumbiassa: Valioliiga-legenda ei pystynyt enää juoksemaan, ampui silti joukkueensa mestaruuteen
- Napoli vahvistamassa hyökkäystään jälleen
- Virallista: Bayer Leverkusen teki ison hankinnan Liverpoolista
- Inter-kapteeni Lautaro Martínez kurmotti joukkuekaveriaan medialle
- KTP hankki ruotsalaisen veljeskaksikon
- Kommentti: Jalkapallomaailman järjestys horjui viime yönä, eikä ketään kiinnostanut – vielä
- Helmareille valtava takaisku EM-avauksen alla
- Puoli vuotta riitti: Cristiano Ronaldon aisapariksi isolla rahalla hankittu vahvistus siirtyy pois